Huumeiden katukaupassa valtavia muutoksia Suomessa: "Puhutaan 1000 aineesta"
Huumekaupassa Suomessa näkyy muutoksia, joihin ei ole varauduttu, sanoo Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja Mirka Vainikka Huomenta Suomessa.
Suomen huumemarkkinoilla on nähty "valtavia" muutoksia, sanoo Mirka Vainikka Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja.
– 90-luvulla huumemarkkinoilla puhuttiin kymmenestä aineesta, nyt kadulla puhutaan 1 000 aineesta. Aineet, jotka kaduilla jylläävät ovat erityisen vaarallisia, Vainikka sanoo Huomenta Suomessa.
Vainikka nostaa esille viime aikoina puhuttaneet muuntohuumeet sekä imppauksen. Muuntohuumeet vaikuttavat käyttäjän psyykeeseen sekä fyysiseen puoleen.
– Aineiden käyttökulttuuri on muuttunut paljon ja (huumekauppa) on kansainvälistynyt, Vainikka sanoo.
Nuoret saavat aineita helposti käsiinsä
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen päihdelääkäri Samuel Guillaume sanoo, että hän on huomannut muutoksen huumemarkkinoilla siinä, että kaduilla liikkuu yhä koukuttavampia aineita.
– Nuoret myös saavat näitä aineita yhä helpommin käsiinsä netin kautta. Aineet vaikuttavat yhä lyhyemmän aikaa ja sen takia ne ovat yhä koukuttavampia. Sen takia on vaikeampaa ja vaarallisempaa hoitaa riippuvuuksia, Guillaume sanoo.
Irti Huumeista ry:n Vainikka on myös huolissaan siitä, että päihdepolitiikassa ei tunnisteta tilannetta, jossa käytännössä kaduilla ollaan.
– (Politiikassa) tullaan selkeästi jälkijunassa siitä, mitä kadulla tapahtuu, Vainikka sanoo.
Vainikan mukaan hyvinvointipalveluita pitäisi lisätä, jotta apua olisi tarjolla. Vainikka ja Guillaume myös molemmat korostavat, että nuorille pitäisi saada palautettua asioita, jotka tuovat heille iloa, kuten yhteisiä harrastusmahdollisuuksia.
Katso alla olevalta videolta koko haastattelu.
Uusimmat
-
10:21
Tappoiko tämä nainen 12 vuotta sitten kadonneen Minna Suomisen? Ruumis yhä kateissa
-
10:11
Iso poliisioperaatio Hyvinkäällä: Kerrostalon ikkunaan ammuttu, sisältä ammuttiin takaisin
-
09:45
Bessin ja Marko Keräsen yllättävä esitys häkellytti TTK-studiossa: "Aikamoinen aistillisuuspurkki"
-
09:31
Karmea onnettomuus golfkisassa – 20-vuotiaan lupauksen jatko vaarassa
-
09:28
Manchester City -leiri avasi suun Arsenalista – tähtipelaajilta terävää piikittelyä: "He ovat tehneet sitä nyt muutamien vuosien ajan"
-
09:17
Täysi kaaos derbyottelussa – poliiseja loukkaantui, ilotulitteita perhekatsomoon: "Häpeällistä"
-
09:15
Hevoset ovatkin älykkäämpiä kuin aiemmin on luultu
-
08:56
Therese Johaugin paluu nostaa jo vastustajien sykettä – Ruotsissa hiotaan kynsiä
-
08:32
McLaren tyrmistyi: Max Verstappenin "apukuskin" tempaus vaikutti MM-taisteluun
-
08:32
Maajussi-Milla pistää puolisoehdokkaidensa kädentaidot testiin: "Tästä tulee hauskaa"
-
08:19
Karmiva näky: Barcelona-kapteeni huusi tuskaisena kentän pinnassa – "Hyvin vakava vamma"
-
08:04
Huumeiden katukaupassa valtavia muutoksia Suomessa: "Puhutaan 1000 aineesta"
-
07:48
Suomalaisyllättäjä MM-rallissa? Sami Pajari tutuille teille: "Ihan hyvinhän se meni"
-
07:32
Max Verstappen vihjasi lähtevänsä F1:stä – pettyi kohuratkaisuun
-
07:32
Teetkö sinäkin karmean kahvivirheen? Tulee kalliiksi
-
07:03
Kommentti: Kaksinaamaista touhua – urheilun miljoonatähdet katkerina muiden rahoista
-
06:29
Raastava tauti pilaa yöunet sietämättömillä oireillaan – "Kuin muurahaisia kävelisi ihon alla"
-
06:26
Tästä tunnistat "mäkkärivariksen"
-
06:15
Konservatiivit vetivät herneen nenään Harrisin kampanjan työnhakulomakkeen yksityiskohdasta
-
06:15
Suvereeni Lando Norris oli tuhota kilpailunsa karmivaan mokaan – Max Verstappen järkyttyi näkemästään: ”Ei voi olla!”
-
Lataa lisää