Nyrkkeilykohusta liikkui kovia huhuja – mieheksi epäilty ottelija vaihtaa maisemaa

Pariisin olympialaisissa kultaa rajun kohun keskellä voittanut nyrkkeilijä Imane Khelif on ilmoittanut vaihtavansa ammattilaiskehään.

Algerialainen Khelif joutui Pariisissa myrskyn silmään lajin olympiatoiminnasta pois suljetun Kansainvälisen nyrkkeilyliiton IBA:n hylättyä hänet sukupuoleen liittyvien epäselvyyksien takia vuoden 2023 MM-kisoista.

Kansainvälinen olympiakomitea antoi kuitenkin Khelifille ja toiselle IBA:n väitteiden kohteeksi joutuneelle Taiwanin Lin Yu-Tingille osallistumisoikeuden olympialaisiin. Khelif voitti kultaa naisten 66 kilon sarjassa. Kisoissa kohu yltyi, kun algerialainen murjoi Italian Angela Carinin keskeytyskuntoon 46 sekunnissa.

Venäläisvetoinen IBA ei ole toimittanut World Boxingille tai Kansainväliselle olympiakomitealle todisteita väitetyistä epäselvyyksistä sen teettämissä sukupuolitesteissä.

Lokakuussa sosiaalisessa mediassa liikkui huhuja, joiden mukaan 25-vuotias Khelif olisi menettänyt olympiakultansa. World Boxing kuitenkin kiisti väitteet, vaikka se – tai mikään muukaan liitto – ei tällä hetkellä toimi nyrkkeilyn edustajana KOK:ssa.

Sunnuntaina Khelif ilmoitti päätöksestään siirtyä ammattilaiskehään. Ottelijan mukaan tarjouksia on tullut monelta suunnalta.

– En ole toistaiseksi tehnyt päätöstä, missä aloitan ammattilaisnyrkkeilyn, mutta aion ottaa tämän askeleen erittäin pian, Khelif ilmoitti The Sun -lehden mukaan.

Samalla Khelif kertoi, että hänestä on valmisteilla dokumenttielokuva.

Juttua korjattu klo 21.15: Osallistumisoikeuden olympialaisiin antoi Kansainvälinen olympiakomitea, ei World Boxing. Samalla lisätty huomautus, että World Boxing ei edusta nyrkkeilyä KOK:ssa.

Lue myös:

    Uusimmat