Nyt se on varmaa: Uusi Z-malli on viimeinkin tulossa – Nissan ottaa käyttöön myös uuden logon

3:26img
Tältä näyttää Nissan Ariya -sähkömaasturikonsepti.
Julkaistu 15.06.2020 12:30

Ville Järveläinen

Nissanilla eletään mielenkiintoisia aikoja.

Japanilaisvalmistaja Nissan elää parhaillaan vuoristoradassa. Sillä on painolastinaan ensimmäinen tappiollinen tulos sitten vuoden 2009. Viime vuodelta kirjatut yli kuuden miljardin dollarin tappiot olivat karmaisevat jo itsessään, mutta sitten iski vielä koronapandemia.

Talousrikosepäilyjen vuoksi syrjäytetyn pääjohtajan Carlos Ghosnin saappaisiin astunut Makoto Uchida on ilmoittanut Nissanin supistavan globaalia mallistoaan viidenneksellä.

Tämän lisäksi Barcelonassa ja Indonesiassa sijaitsevat tehtaat suljetaan. Ison-Britannian Sunderlandissa olevalta tehtaalta puolestaan vähennetään noin 250 työntekijää.

Lue myös: Japanilaismerkin joutsenlaulu: Juuri saamamme tiedon mukaan Datsun ei välttämättä kestäkään

Iloisiakin uutisia

Nissanilta löytyy vaikeuksista huolimatta luottoa tulevaisuuteen. Se on pistämässä koko mallivalikoimansa perusteellisesti uuteen uskoon.

Se julkaisi taannoin videon, jolla esiintyy sen uudet mallit vielä toistaiseksi siluettimaisina muotoina. Videolla nähdään sekä tuttuja että tuntemattomia malleja, kuten Ariya, Kicks, Note, Pathfinder, Qashqai, X-Trail ja Z.

Katso Nissanin video alta.

Ariya-sähköauton konsepti esiteltiin viime vuonna Tokion autonäyttelyssä.

Videon mielenkiintoisinta antia on kuitenkin lopussa nähtävä uusi Z. Kyseessä on vuonna 2009 markkinoille tulleen 370Z:n jälkeläinen, joka tulee huhujen mukaan kantamaan nimeä 400Z.

Toyota Supran rattaisiin kapuloita laittava 400Z on samaisten huhupuheiden mukaan saamassa konepeltinsä alle 3,0-litraisen kaksoisahdetun V6:n ja mallinimensä mukaisesti 400 hevosvoimaa. Auton julkistusta on tiettävästi kaavailtu vuodelle 2021.

Uusi logo

Nissan on myös rekisteröinyt monilla markkina-alueilla uuden logon, mutta toistaiseksi ei ole tiedossa, otetaanko se käyttöön valmistajan autoissa ja milloin.

Uusi logo on joka tapauksessa nykymuodin mukaisesti minimalistinen ja kaksiulotteinen.

Samainen logo nähtiin aiemmin jo Ariya-konseptin keulalla.

Luvassa on myös uusi Z-logo.

nissan logo

Nissanin uudet logot.

Lähde: Nissan, Car and Driver, Motor Trend

Lue myös: Tämä Nissan maksaa miljoonan ilman verojakin – valmistetaan vain 50 kappaletta: "Herätimme henkiin todellisen fantasian"

Tuoreimmat aiheesta

Autot