Silmäsi eivät valehtele: Tämä on ihan oikeasti Lancian uusi logo

0:44img
Katso videolta, miltä Lancian uusi ja rohkeasti automaailman trendejä vastustava logo näyttää.
Julkaistu 29.11.2022 17:33

Ville Järveläinen

Italialainen Lancia ei ole pitänyt itsestään meteliä viime vuosina. Nykyisin Stellantis-konsernin omistama entinen rallipolkujen valtias uudisti ilmeensä trendeistä välittämättä ja paljasti yksityiskohtia tulevista automalleistaan.

Lancia esitteli maanantaina villin Pu+Ra Zero -konseptin, jonka se sanoo viitoittavan tietä yhtiön autoille seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Lienee siis selvää, ettei Lancia ole ainakaan omasta tahdostaan menossa yhtään minnekään vielä pitkään aikaan.

– Halusimme näyttää, että Lancia voi pysyä uskollisena juurilleen ilman, että sen on valittava puhtauden (pure) ja radikaalin (radical) väliltä, toimitusjohtaja Luca Napolitano totesi viitaten konseptin erikoiseen nimeen.

Niin ikään eriskummallisen näköiseen Pu+Ra Zeroon kerrotaan ammennetun inspiraatiota 1960–1970-lukujen taitteen konseptimalleista, kuten Lancia Stratos Zerosta ja Alfa Romeo Carabosta. 

lancia pu ra zero

Lancia Pu+Ra Zero -konsepti antaa vihjeitä italialaisvalmistajan tulevien sähköautojen ilmeestä.

Lue myös: Kian uusi logo hämmentää – peräti 30 000 amerikkalaista googlaa kuukausittain olematonta automerkkiä

Sähköautoja tulossa

Lancia aikoo esitellä ensimmäisen Stellantis-aikakauden mallinsa alkuvuodesta 2024. Julkaisuputkessa on myös kaksi muuta mallia.

Ensimmäisenä markkinoille saapuva kompakti viisiovinen Ypsilon tulee tarjolle sekä polttomoottoriversiona että sähköautona. Pari vuotta sen jälkeen lanseerataan suurempi toistaiseksi nimeämätön sähköauto, ja legendaarisen Deltan täyssähköinen paluu on naulattu vuoteen 2028. 

Uusi rohkea logo

Konseptimallin julkaisun lisäksi italialaisvalmistaja pisti koko brändi-ilmeensä uuteen uskoon, eikä se ole kumarrellut nykytrendejä. Kyseessä onkin varsin virkistävä tuttavuus, sillä moni muu valmistaja on siirtynyt litteisiin, kaksiulotteisiin ja tyyliltään muutenkin pelkistettyihin logoihin juuri tämänkaltaisista 3D-luomuksista.

Kaksiulotteiseen logoon ovat siirtyneet viime aikoina muun muassa Audi, Volvo ja Skoda sekä jo aiemmin esimerkiksi Nissan ja Volkswagen.

Katso artikkelin yläpuolella olevalta videolta, millainen on Lancian uusi logo.

Lue myös: Jenkkivalmistaja tuo takaisin ikonisen mallinimen, mutta onko sen tuhma kaksoismerkitys liikaa tämän päivän ostajille?

Lähteet: Lancia, Automotive News Europe

Tuoreimmat aiheesta

Autot