"Olemme aivan kauhuissamme" – koronan jo kertaalleen nuijima teatteriala kertoi, miksi Orpon hallituksen leikkaukset ovat sille erityisen kivuliaita
Suomen teattereiden työntekijät marssivat torstaina ulos työpaikoiltaan. Helsingissä kokoontumispaikkana toimi Helsingin Kansalaistori.
Teatterien ulosmarssilla vastustettiin Petteri Orpon (kok.) hallituksen leikkauspolitiikkaa, joka iskee pätkätyötä tekeviin näyttämötaiteen ja tv-alan ammattilaisiin.
Kulttuurin alalla töitä tehdään usein freelancereina, lyhyissä pätkissä ja apurahoilla. Harvalle on tarjolla vakituista työsuhdetta.
– Siihen rakenteeseen osuu todella kipeästi tämä leikkauspolitiikka. Kyse ei ole siitä, että näitä ihmisiä voisi kannustaa kokoaikatyöhön, kun sitä ei ole tarjolla. Vaan heikennyksissä on kyse ansioleikkauksista, sanoo Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton Temen toiminnanjohtaja Karoliina Huovila.
Huoli tulevasta on työpaikoilla suurta.
– Olemme aivan kauhuissamme, kiteyttää Kansallisteatterissa järjestäjänä työskentelevä ja Temen varaluottamusmiehenä toimiva Irene Taurinen.
– Ihan sydän pamppailee. Jos nämä kaikki (leikkaukset) kohdistuvat yhteen ihmiseen, niin ei pysty elämään. Ei vain pysty.
Freelance-näyttelijän työ jatkossa mahdotonta
Leikkaukset iskevät teatterikenttään laajasti, myös näyttelijöihin.
– Jos nämä leikkaukset toteutuvat, Suomessa on käytännössä mahdotonta enää työskennellä freelance-taiteilijoina luovilla aloilla, sanoo näyttelijäliiton puheenjohtaja Antti Timonen.
Konkreettisina heikennyksinä Timonen mainitsee esimerkiksi määräaikaisen työsuhteen perusteettomuuden, joka hänen mukaansa veisi ne vähätkin kokoaikatyöt näyttelijöiltä. Orpon hallitus haluaisi mahdollistaa vuoden määräaikaisen työsopimuksen solmimisen ilman erityistä perustetta, kun aiemmin siihen on vaadittu esimerkiksi sijaisuus tai työn kausiluontoisuus.
Kehujakin hallitusohjelma Timoselta saa esimerkiksi freelancerien sosiaaliturvan kokonaisuudistus. Konkretia sen osalta kuitenkin puuttuu, toisin kuin heikennysten osalta.
Korona näkyy edelleen
Näyttelijäliiton Timonen muistuttaa, että ala vasta toipuu koronan iskusta.
– Nämä suunnitelmat jos toteutuvat, niin ne nuijivat jo maassa olevaa alaa.
Kysytään tuntoja vielä kokeneelta näyttelijältä. Leena Uotila, 76, työskentelee edelleen freelance-näyttelijänä Suomen Kansallisteatterissa.
– Yleisö ei vielä tule niin suuressa määrin katsomaan teatteria, koska siellä painaa vielä varjo korona-ajasta. Toivoisi, että nimenomaan kulttuuri olisi se asia, joka tekisi suomalaisista yhtenäisen kansan ja toisi riemua elämään ja voimaa ja jaksamista. Kaikki kulttuuri. Teatteri, musiikki, ooppera, museot, kaikki. Ja kaikkiin näihin nämä leikkaukset vaikuttavat.
– Ja mikä harmittavinta, he tekevät nopeasti näitä ratkaisuja, eikä niiden vaikutusarvioita ei ole edes mietitty. Ja kaikki ministerit sanovat, että pakko on tehdä leikkauksia. Se on aika outoa.
Uusimmat
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
Lataa lisää