Magnesiumista voikin olla hyötyä niin uneen vaipumisessa kuin siinä pysymisessä.
Magnesium imeytyy verenkiertoon myös ihon kautta
Magnesiumia saa esimerkiksi pähkinöistä, siemenistä ja vihreistä vihanneksista, mutta myös ravintolisänä sekä osana ihonhoitotuotteita, kuten ihovoiteita.
Ihovoiteiden paremmuuteen viittaa vuonna 2017 PLOS One -julkaisussa esitelty tutkimus, jonka mukaan magnesium imeytyi ihon kautta tehokkaasti verenkiertoon. Vuonna 2010 julkaistussa pilottitutkimuksessa havaittiin, että magnesiumia sisältävän ihovoiteen käyttö voi kohottaa solujen magnesium-tasoja nopeammin kuin tavalliset ravintolisät.
Ravintolisien käytöllä voi lisäksi olla ikäviä sivuvaikutuksia, kuten pahoinvointia, kramppeja ja ripulia.
Toki ruokavaliosta saatavan magnesiumin merkitystä ei tule unohtaa – edellä mainitut pähkinät, siemenet, vihreät vihannekset sekä muut magnesiumin lähteet, kuten banaanit ja avokadot ovat terveellisiä ja herkullisia.