Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn toi hallituksen budjettiriiheen Suomen Pankin näkemykset talouden tilanteesta.
– Kerroin Suomen Pankin arviona sen, että Suomen talouden kasvu tämän vuoden mittaan pikkuhiljaa käynnistyisi ja vahvistuisi ensi vuoden aikana muun euroalueen mukana. Kiitos sen, että kotitalouksien reaalinen ostovoima on vahvistumassa, kun inflaatio on hidastunut, Rehn sanoo MTV Uutisten haastattelussa.
Rehnin mukaan hallituksen suunnittelemien sopeutustoimien riittävyys riippuu kahdesta asiasta.
– Riippuu paljon siitä, mikä on Suomen talouden kehitys tämän vuoden toisella puoliskolla ja miten Euroopan unionissa, lähinnä komission taholta, päätetään soveltaa uusia finanssipolitiikan sääntöjä.
– Oma käsitykseni on, että hallituksen vahva tahtotila on huolehtia siitä, että Suomen velkasuhde saadaan kestävälle uralle ja se edellyttää myös EU-sääntöjen noudattamista.
Lue myös: Orpo hallituksen budjettiriihestä: "Luvassa historian kaikkein eniten sopeuttava riihi"
Hyvät ja huonot uutiset
Rehnin mukaan taloudessa on sekä hyviä että huonoja uutisia.
– Hyvää on se, että meillä reaalinen ostovoima on vahvistunut viime kesästä lähtien, työllisyys on kohtuullisen hyvissä kantimissa ja maailman markkinoilla on nähtävillä jonkin verran parempia merkkejä.
– Toisaalta meille tärkeän Saksan talous ja sen teollisuus näyttää olevan alisuorittaja ja melkein kroonisessa taantumassa. Tämä on yksi lisäperuste siihen, minkä takia ensi viikon Euroopan keskuspankin kokouksessa kannattaisi laskea ohjauskorkoa.
Lue myös: Kansanedustaja ehdottaa: Suomeen uusi vero
Työmarkkinoihin löydettävä kultainen keskitie
Syksyn työmarkkinakierrokselta Rehn toivoo löydettävän kultaisen keskitien, jotta suomalainen kustannuskilpailukyky säilyy.
– Meidän ongelma on ollut se, että työn tuottavuus on ollut heikompaa kuin keskimäärin euroalueella. Toisaalta työn hinta on pysynyt suhteellisen hyvin hallinnassa ja kilpailukyky pysynyt ennallaan.
Rehnin mukaan johtopäätös tästä on, että jatkossakin tulee panostaa tuottavuuteen yrityksissä ja julkisella sektorilla.
– Pidetään työn hinta sellaisena, että se tukee työllisyyttä ja talouden kasvua.