Nuorena lihavat eivät välttämättä sairastu korkeaan verenpaineeseen ja tyypin 2 diabetekseen, jos he onnistuvat laihduttamaan ylipainonsa alle 25-vuotiaana. Lihavuus aikuisena sen sijaan altistaa sairastumisille riippumatta siitä, minkä painoinen henkilö oli nuorena.
Tiedot käyvät ilmi Hypertension-lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jossa 4 500 nuorta seurattiin 13 vuoden ajan. Osallistujat olivat 12–19-vuotiaita seurannan alussa ja 25–32-vuotiaita sen päättyessä.
Korkea verenpaine ja tyypin 2 diabetes olivat yleisimpiä osallistujilla, jotka olivat lihavia nuorena ja aikuisena. Myös vasta aikuisena lihoneet sairastuivat muita todennäköisemmin, tutkijat havaitsivat. Verrattuna normaalipainoisiin he sairastuivat noin 2–4 kertaa todennäköisemmin. Riskit kuitenkin katosivat, jos ylipainon oli onnistunut laihduttamaan pois ennen aikuisikää.
Joka neljäs 2–16-vuotias suomalaispoika ja joka kuudes tyttö on ylipainoisia. Aikuisista suomalaisista noin neljännes on lihavia. Normaalipainon ylittää kuitenkin kaksi kolmannesta miehistä ja yli puolet naisista, ja melkein joka toisella aikuisella on vyötärölihavuutta.
Lue myös: Lapsen ylipaino on aikuisten asia – usein myös ylipainoisen lapsen vanhemman suhde ruokaan on vääristynyt
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Copyright 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.