Onko tärkeä kansalaistaito hallussa? Itsevarmuutta veteen voi saada aikuisten uimakoulusta

Huomenta Suomi vieraili aikuisten uimakoulussa Mäkelänrinteen uimahallissa.

Uinti on monipuolinen harrastus ja kuntoilumuoto. Se sopii niin lapsille kuin myös aikuisille. Tekniikka eri uintilajeissa saattaa monella kuitenkin olla aikuisiällä jo unohtunut kouluaikojen uimakouluista.

Huomenta Suomen juontaja Niina Backman vieraili aikuisille suunnatussa uimakoulussa parantamassa omaa uintitekniikkaansa.

– Uimataito on kansalaistaito, muistuttaa uintiopettaja ja Uimaliiton hallintojohtaja Krista Terämaa.

Uimataito on kansalaistaito

Suomessa uimataito määritellään kansalaistaidoksi, joka jokaisen Suomessa asuvan tulisi olla mahdollisuus oppia ennen kaikkea liikkuakseen turvallisesti vesillä ja veden äärellä.

– Sehän on myös ainoa taito, joka on myös koulujen opetussuunnitelmassa. Eli se on äärimmäisen tärkeä taito, Terämaa tähdentää.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry:n mukaan uimataidon määritelmä on sama kuin Pohjoismainen uimataitomääritelmä.

– Se on tärkeä taito myös henkesi kannalta, jos vaikka joudut veden varaan, Terämaa muistuttaa.

Henkilö, joka pudottuaan syvään veteen niin, että pää käy veden alla ja päästyään uudelleen pinnalle, ui yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään, on uimataitoinen.

– Viimeisimmän tutkimuksen mukaan aikuisväestöstä vain 53 prosenttia on uimataitoisia. Se on huolestuttavan pieni prosentti, Terämaa harmittelee.

Vesi on nivelystävällinen elementti

Tarjonnasta ei uinninopettelun pitäisi ainakaan jäädä kiinni.

Suomessa on mahdollista saada uinnin alkeisopetusta myös aikuisiällä. Alkeiskurssien lisäksi monet eri tahot niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella tarjoavat tekniikkakursseja, jatkokursseja ja kaikkea siltä väliltä.  

– Vesi on turvallinen elementti. Se on nivelystävällinen ja sopii kaikenkokoisille ja -ikäisille ihmisille, kunhan sen taidon vain ensin oppii, Terämaa kertoo.

Katso videolta haastattelu kokonaisuudessaan! Videolla selviää myös, millä yksinkertaisella muutoksella Terämaa sai kehitettyä hetkessä Niinan uintitekniikkaa. 

Lue myös:

    Uusimmat