Roby Järventie pelasi vahvat harjoitusottelut Ottawa Senatorsin paidassa, mutta se ei vielä riittänyt vakuuttamaan seurajohtoa.
Jääkiekon Liigaa Ilveksessä pelannut ja Nuorissa Leijonissa loistanut hyökkääjä Roby Järventie onnistui hienosti NHL-liigan harjoituspeleissä seuransa Ottawa Senatorsin riveissä. Järventie, 21, maalasi treenikauden neljännen osumansa, kun Senators päätti harjoituspelit 4–6-tappioon Montreal Canadiensille.
– Olen pelannut paljon paremmin (kuin vuosi sitten harjoituskaudella). Itseluottamusta on enemmän, ja olen paremmassa kunnossa. Ja kun tunnet systeemin ja vauhdin, on helpompaa pelata. Toivon tekeväni vaikutuksen (seurajohtoon), Järventie totesi paikallislehti Ottawa Sunin mukaan.
Harjoituskauden neljä maalia ja lisäksi yksi maalisyöttö ei kuitenkaan lopulta riittänyt. Senators kertoi Montreal-ottelun jälkeen, että Järventie avaa kauden AHL-farmiliigan Belleville Senatorsissa, joten nuorukaisen NHL-debyytti antaa vielä odottaa. Järventie teki viime kaudella 40 AHL-ottelussaan tehot 16+14.
Järventien ohella Bellevilleen matkaa kauden aloittamaan myös Ässissä Liigaa viime vuodet pelannut ja Leijonissa MM-kotikisoissa keväällä mukana ollut puolustaja Nikolas Matinpalo.