SRV asettanut maanpäällisistä louhintatöistä vastaavan toimijan hankintakieltoon perjantain Laakson räjähdysonnettomuuden jälkeen.
SRV on maanantaina asettanut maanpäällisten avolouhintatöiden toteuttajan Destian tilauskieltoon asutuskeskuksissa suoritettavien louhintatöiden osalta. Syynä on perjantaina Helsingin Laakson työmaalla sattunut räjähdysonnettomuus sekä palveluntuottajan aiemmat vaaratilanteet, sanoo SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola.
– Meillä ei ollut tässä hetkessä muuta vaihtoehtoa hankkeella tapahtuneet aiemmat vaaratilanteet huomioiden. SRV:llä on pitkä kokemus rakentamisesta tiiviissä kaupunkikeskuksissa muun muassa Kaartinkaupungissa, Kulttuurikasarmilla, Kansallismuseon lisärakennuksessa sekä Siltasairaalassa, eikä toistuvia vaaratilanteita ole sattunut muissa hankkeissa, eli Laakson sairaalatyömaan tilanne on täysin poikkeuksellinen, Sipola sanoo tiedotteessa.
SRV on Laakson sairaalatyömaan pääurakoitsija. Maanalaisten töiden palveluntuottajana toimii SRV Infra Oy. Maanpäällisten töiden palveluntuottajana toimii Destia Oy.
Aiemmin varoituksia
SRV kertoo tiedotteessa, että maanpäällisten louhintojen räjäytystöiden yhteydessä on tapahtunut vuonna 2023 vakavuusasteeltaan erilaisia vaaratilanteita, joista on aiheutunut muun muassa materiaalisia vahinkoja. SRV kertoo ilmoittaneensa näistä eteenpäin aluehallintoviranomaiselle (avi).
Tapahtumien seurauksena SRV on antanut palveluntuottajalle suullisen varoituksen toukokuussa 2023 tapahtuneen vaaratilanteen jälkeen ja kirjallisen varoituksen kahden syksyllä tapahtuneen vaaratilanteen jälkeen lokakuussa 2023.
– Marraskuussa sattuneiden kahden uuden vaaratilanteen jälkeen päätoteuttajana toiminut SRV on päätynyt joulukuussa 2023 esittämään allianssin johtoryhmälle maanpäällisten louhintatöiden toteuttajan vaihtamista, tiedotteessa kerrotaan.
SRV toteaa, että Laakson yhteissairaalan Allianssin johtoryhmä näki kuitenkin tuolloin, että on parempi kehittää työmaan turvallisuusjohtamista Destian kanssa kuin perehdyttää uutta toimijaa suuren työmaan toimintaan.
Allianssin johtoryhmään kuuluu edustus tilaajalta eli Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaalalta, ja sen omistajilta Helsingin kaupungilta ja Husilta, suunnittelijaosapuolilta ja päätoteuttajalta eli SRV:ltä.
Syynä luultavasti räjähtämättä jäänyt panos
SRV:n mukaan perjantain onnettomuuden ensimmäisten selvitysten mukaan vaikuttaa siltä, että aiemmasta louhinnasta räjähtämättä jäänyt panos on räjähtänyt, kun kaivinkoneella on irrotettu räjäytystöiden jälkeen kiviä kalliosta.
Onnettomuudessa loukkaantui kaksi ihmistä työmaalla ja useita autoja sekä joitakin läheisten talojen julkisivuja vaurioitui.
Sipola ei kommentoi itse onnettomuutta tiedotteessa, vaan toteaa, että asian selvitys on vielä yrityksellä ja viranomaisilla kesken.
Työmaan maanpäälliset louhintatyöt on keskeytetty perjantain onnettomuuden jälkeen, pois lukien valmiiksi panostetun yhden kentän räjäytystyö, joka on suoritettava tällä viikolla turvallisuussyistä.
Uusimmat
-
19:01
Pitääkö uimahallissa osata uida? Älä ainakaan toimi näin, liikunnanohjaaja varoittaa
-
18:52
Komea ele! Valtteri Filppulalle näyttävä vastaanotto Jokerit-faneilta
-
18:48
Hakulaitteen räjähdys tallentui videolle kaupassa Libanonissa – näin mies rojahti maahan
-
18:20
Saana Akiola kertoo, mikä motivoi häntä kertomaan kokemastaan häirinnästä julkisesti: "Vaikka se aiheuttaisi tietyissä tahoissa paheksuntaa"
-
18:18
"Nyt pitää loppua kaikki vihanpito": Tampereella surmatun naisen omaiset lähettivät Aamulehdelle vetoomuksen
-
18:15
Tapani Ruokanen sai 7,50 markkaa kuvasta koulun juhlassa ja vuosikymmenten ura alkoi – sanoo yhden asian, joka ei katoa journalismista koskaan
-
18:09
Puolentoista metrin hanki parissa päivässä: Ennennäkemätön syyslumimyrsky Alpeilla – "lumivyöryriski on hyvin suuri"
-
17:48
MTV seuraa: Useita hakulaitteita räjähti eri puolilla Libanonia – kahdeksan kuollut ja lähes 3000 loukkaantunut
-
17:44
Synkkä paljastus Hiihtoliitolta
-
17:39
Kerran tuhannessa vuodessa, uskottiin kammotulvista 1997 – Euroopan uusi myrsky on jo tuhoisampi, Tonava vaarassa nousta metreillä
-
17:31
Anun suklaaherkkuvinkki: "Jos rakastaa mokkapaloja, niin ei voi olla pitämättä tästä"
-
17:28
Fatim Diarra kommentoi SDP:n suunnitelmia vaaliliitosta kokoomusta vastaan: "Haaveajattelua Hakaniemessä"
-
17:16
Kankaanpään terrorismiepäillyt kuvittelivat valkoihoisten ihmisten olevan uhattuna
-
17:10
Ensitreffit-appiukko Antti Muurinen laittoi puheessaan merkille tärkeän asian Jennin ja Jyrkin ensikohtaamisesta
-
17:08
Amazonin vedenpinta on laskenut hälyttävästi, video häkellyttää – "Ilman vettä ei kukaan elä"
-
17:04
Nytkö se tapahtuu? Valtteri Bottakselta kovaa puhetta
-
17:03
Maailman aggressiivisin käärme puri ihmistä Tukholmassa – sairaalaan kivuissa yli viikoksi
-
16:26
Mitta tulossa täyteen: Manchester City -tähti puhuu jo lakosta – "Jonkun on huolehdittava meistä"
-
16:13
Naamioitunut mies loi pelkoa EM-huippuottelussa – nyt tuli "naurettava" rangaistus
-
16:03
Kuljettaja juuttui ulosajossa autoonsa – sai apua vasta seuraavana päivänä
-
Lataa lisää