Keskimoottorisen Corvette C8:n toimitusajat ovat venähtäneet Yhdysvalloissa todella pitkiksi. Kun omansa tilasi 95-vuotias toisen maailmansodan veteraani, päätti valmistaja tehdä poikkeuksen ja varmistaa, että mies ehtisi vielä saamaan omansa ennen kuin olisi myöhäistä.
Yhdysvaltalainen Bobbie Carson, 95, tilasi syyskuussa itselleen Chevrolet Corvette C8 -urheiluauton. Uusi C8 on Carsonille jo peräti kahdeksas Corvette.
Ottaen huomioon Carsonin kunnioitettavan iän, palveluksensa toisessa maailmansodassa, hänen Corvette-historiansa sekä C8:n pitkät toimitusajat, päätti Chevrolet laittaa miehen jonon keulille.
Carson saikin autonsa lopulta vain 30 päivässä sen tilaamisesta, kun taas jonon hännillä oleva saattaa joutua odottamaan omaansa todella pitkään.
Lue myös: Autojätti lirissä: Uutta mallia ei saada uunista ulos, koska vanhan valmistus on vielä kesken – tappiot 90 miljoonaa päivässä
Elokuussa 2020 C8:n toimitusajaksi kerrottiin puolitoista vuotta, mutta sittemmin Chevrolet on joutunut sulkemaan tehtaitaan koronapandemian vuoksi, eikä maailmanlaajuinen sirupulakaan ole taatusti helpottanut tilattujen autojen toimittamista.
Valkoinen auto luovutettiin Carsonille Kentuckyn Bownling Greenin Corvette-museossa, joka sijaitsee vain kivenheiton päässä tuotantolinjasta, jossa Corvetteja valmistetaan.
C8 ei ole jäämässä talliin keräämään pölyä, vaan siitä tulee Carsonin arkiauto.
– Minulla on ollut aiemmin seitsemän Corvettea. Tämä jättää niistä jokaisen varjoonsa, Carson totesi paikallisen WKNY-kanavan haastattelussa.