Paniikkia vai koronaa? Näin tunnistat hengenahdistuksen aiheuttajan

0:33img
Mistä koronaviruksen voi tunnistaa? Katso oireet videolta.
Julkaistu 31.03.2020 06:25

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Ahdistukseen liittyvä hengenahdistus menee yleensä ohitse parissakymmenessä minuutissa ja sen aikana on mahdollista hengittää syvään.

Kuumetta, yskää, lihaskipua, väsymystä ja hengenahdistusta. Siinä missä osa koronaviruksen aiheuttamaan hengitystie-infektioon liitetyistä oireista viittaa selvästi fyysiseen sairastumiseen, osan syy voi löytyä myös henkisestä kuormituksesta. Ja sitähän koronapandemian aikaan riittää.

Vähänkään voimakkaampi ahdistuneisuus aktivoi elimistön sympaattisen hermoston, mikä aiheuttaa elimellisiä oireita, kertoo Terveyskirjasto. Näitä oireita ovat esimerkiksi sydämentykytys, verenpaineen kohoaminen, suun kuivuminen, hengenahdistus, hikoilu, ruokahaluttomuus, palan tunne kurkussa, vapina, huimaus ja silmäterien laajeneminen. 

Keholliset oireet voivat ruokkia herkästi paniikkia, sillä ne voivat herättää huolen, onko kyse sittenkin mahdollisesti koronatartunnasta. Seurauksena voi olla pelottava kierre. Tai kuten Twitter-käyttäjä @sineadxia luonnehtii: 

– Hengenahdistus on siis koronaoire, mutta tiedättekö, mikä muu aiheuttaa hengenahdistusta? Ahdistuneisuus. Ja tiedätkö, mikä ahdistaa minua? Se, että luulen sairastuneeni koronaan, hän kirjoittaa saaden twiitilleen satojatuhansia tykkäyksiä.

Prevention-sivuston haastattelema psykologian tohtori Thea Gallagher sanoo, että potilaat ovatkin viime aikoina ottaneet terapeutteihinsa tavallista enemmän yhteyttä. 

Lue myös: Miten mieli kestää taloudellisen epävarmuuden ja lisääntyvät rajoitukset? Asiantuntijalääkäri: "Nyt olisi hyvä hetki pidättäytyä päihteiden käytöstä"

Näin erotat hengenahdistuksen aiheuttajat toisistaan

Preventionin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan tärkeintä on kiinnittää huomio siihen, milloin oireet ilmestyivät ja kuinka kauan ne ovat jatkuneet. Jos rintaa alkaa puristaa koronapandemiasta kertovia uutisia luettuaan, on syy todennäköisemmin ahdistus kuin virustartunta.

Ahdistuneisuuteen liittyvä puristava tunne rinnassa ja hengenahdistus menevät ohi ajan kuluessa, yleensä 15–20 minuutissa. Pelottava paniikkikohtauskaan ei tavallisesti kestä yli puolta tuntia. 

Lisäksi ahdistuneena voi hengittää syvään, vaikka ihmisestä aluksi tuntuisikin, ettei se ole mahdollista. Koronavirustapauksiin liitetyssä hengenahdistuksessa potilaat eivät useinkaan pysty hengittämään syvään ja rauhallisesti yrityksistä huolimatta.

Jos hengittäminen on vaikeaa ja olo on muutenkin kipeä, voi kyseessä olla COVID-19-tartunta. Tartuntaa epäillessä on suotavaa tehdä oirearvio Omaolo.fi:ssä.

Mikäli epäilet hengenahdistuksen liittyvän ahdistuneisuuteen, kannattaa yrittää rentouttaa itseään hengitys- ja rauhoittumisharjoituksilla. Karsi myös turhat koronauutiset ja keskity muihin asioihin. Lue tästä Maailman terveysjärjestön WHO:n ohjeet korona-ahdistusta helpottamaan.

Lue myös: Kuoleeko korona saunassa? 8 vaarallista koronamyyttiä – älä levitä näitä

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lähteet: Prevention, Terveyskirjasto 1 & 2

Tuoreimmat aiheesta

Mielenterveys