Uuden menetelmän kunnianhimoinen tavoite on paksuntaa jäätä Suomen pinta-alaakin suuremmalla alueella.
Jääpeitteen katoaminen on maailmanlaajuinen ongelma. Kyseessä on tuhoisa kierre: Ilmaston lämpeneminen sulattaa jäätä ja jään sulaminen lisää ilmaston lämpenemistä.
Nyt tutkijoiden ja Real Ice -startup-yrityksen suunnitelmana on paksuntaa Pohjoisen jäämeren jäätä yli 386 000 neliökilometrin alueella. Vertailun vuoksi Suomen pinta-ala on Tilastokeskuksen mukaan 338 485 neliökilometriä.
Prosessissa jään alle asennetaan sähköpumppuja, jotka pumppaavat vettä jään päälle. Kun vesi lammikoituu jään päälle, se jäätyy ja muodostaa siten ylimääräisen jääkerroksen.
Ryhmä on testannut menetelmää Kanadan arktisella alueella kahden vuoden ajan.
Marraskuussa alkaneella testikierroksella on onnistuttu lisäämään jäänpaksuutta yli 10 senttimetriä noin 40 000 neliömetrin alueella. Tulevaisuudessa prosessi on tarkoitus automatisoida.
– Prosessi poistaa myös lunta jään päältä, jolloin jäästä poistuu eristävä kerros ja jään alapuoli kasvaa lisää, Real Ice -yhtiön toinen toimitusjohtaja Andrea Ceccolini selventää prosessia CNN:lle.
Poistaisiko oikeaa ongelmaa?
Real Ice arvioi, että prosessi kustantaa noin 5–6 miljardia euroa vuodessa. Summa kattaisi noin miljoonan neliökilometrin alueen.
Tutkijoiden mukaan sen kokoinen alue riittäisi hidastamaan tai jopa pysäyttämään alueen jään häviämisen. Pohjoinen jäämeri on kokonaispinta-alaltaan noin 14 miljoonaa neliökilometriä.
Tutkijoiden ja Real Ice -startup-yrityksen suunnitelma on asiantuntijoiden mukaan rohkea ja ekologisesti riskialtis. Asiantuntijat ovat muun muassa kritisoineet menetelmän olevan vain harhautus todelliselle ilmastonmuutoksen ratkaisulle eli fossiilisten polttoaineiden torjunnalle.
CNN:n haastattelema tutkija Liz Bagshaw arvioi, että Real Icen kehittämä prosessi voi olla haastavaa toteuttaa suuressa mittakaavassa. Hän huomauttaa myös testin mahdollisista ekologisista vaikutuksista haavoittuvalla arktisella alueella.
– Tällaiset toimet ovat parhaimmillaan moraalisesti arveluttavia ja pahimmillaan eettisesti vastuuttomia, Bagshaw sanoo.
Tiedeasiantuntijat ovat huomauttaneet, että erityisesti testien ja prosessien mukana alueelle tulevat ihmiset ovat ympäristöriski.
Yrityksen toimitusjohtaja Ceccolini ei kiellä, etteikö hanke voisi aiheuttaa muutoksia ympäristöön. Hän kuitenkin arvioi mahdollisen positiivisten lopputuloksen olevan riskien arvoista.
– Kaikella, mitä teemme, on vaikutusta. Ongelmana on, että on paljon dramaattisempi vaikutus, jos vain annamme asioiden jatkua näin, Ceccolini alleviivaa.
Hankkeessa mukana olevat asiantuntijat uskovat prosessin tarjoavan viimeisen mahdollisuuden ekosysteemin suojelemiseksi.
Lähde: CNN