Kiusaako stressivatsa vai pitäisikö vatsakivuista oikeasti jo huolestua?
Vatsakipu ja yleisesti ottaen vatsavaivat, kuten esimerkiksi vatsan turvotus ja suolentoiminnan häiriöt, ovat melko yleisiä vaivoja, eikä niistä lähtökohtaisesti tarvitse huolestua.
– Voidaan ajatella, että noin joka kymmenes suomalaisista kärsii tällaisista vaivoista, Mehiläisen sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Tiina Kojo kertoo Huomenta Suomen keskustelussa.
Vatsan turvotus, ilmavaivat ovat Kojon mukaa yleisiä vaivoja ja suolen toimintakin voi ajoittain muuttua: välillä on ripulia, välillä ummetusta.
Hälyyttäviin oireisiin kannattaa kuitenkin herätä.
– Jos oireet pitkittyvät, suolentoiminta häiriintyy, tulee yleisoireita, laihtuu, on kuumetta, sitten ehkä pitää huolestua ja miettiä, olisiko jotain muuta kyseessä, Kojo toteaa ja lisää, että aina jos epäilyttää, lääkäriltä voi kysyä asiasta.
Mitkä asiat vatsan toimintaan sitten vaikuttavat ja miten oireita pystyy helpottamaan?
Voit katsoa koko keskustelun yllä olevalta videolta.
Lue myös: Näin aamukahvi vaikuttaa kehossasi – "Olisi hyvä, ettei kahvia joisi tyhjään vatsaan"
Suolistomikrobiston tärkeä rooli
Suolistomikrobisto vaikuttaa laajasti koko terveyteen.
– Tiedetään, että stressi, kiire ja jännitys, joita arkeen monesti liittyy, vaikuttavat hermostomme kautta suolistomikrobiston toimintaan lajikirjoa heikentävästi, Terveystalon ravitsemusterapeutti Kirsi Englund kertoo.
Suolistomikrobiston toiminnan heikentyessä saattaa ilmentyä esimerkiksi ripulia, ummetusta tai ilmavaivoja.Shutterstock
Myös stressihormonit heikentävät suolistomikrobiston toimintaa.
– Jos suolistomikrobiston toiminta muuttuu tai sen lajikirjo kapenee, se saattaa vaikuttaa suoliston toimintaan ja lisätä ripulia, ummetusta ja ilmavaivoja, Englund selittää.
Vaikka suolistomikrobiston toimintaa tukeva ruokavalio olisikin kunnossa, stressi saattaa siis silti aiheuttaa oireita.
– Yleensä stressi aiheuttaa autonomisen hermoston häiriöitä, mikä vaikuttaa suoliston liikkeisiin. Ehkä suolen liikkeet korostuvat ja toisaalta stressaantunut ihminen aistii suolen liikkeet ja kivut tavallista herkemmin, Tiina Kojo kertoo.
Lue myös: Anni sai vasta kolmekymppisenä selityksen lapsesta asti vääntäneelle vatsalle – "Joutui luopumaan jostain, mikä on ollut tosi rakasta"
Mitä voi itse tehdä suolistomikrobiston parantamiseksi?
Kirsi Englundin mukaan ensimmäisenä on tärkeää keskittyä hieman siihen, että miten syö.
– Pyrkisi rauhoittamaan ruokahetkeä, pureskelee ruoan huolellisesti, sillä se jo helpottaa ja käynnistää ruoansulatusprosessin, Englund kertoo.
Yksi tärkeä tekijä on kuidun saanti, eli kannattaa varmistaa, että ruokavaliossa on monipuolisesti erilaisia kuidunlähteitä, kuten viljatuotteita, kasviksia, marjoja, siemeniä sekä hedelmiä.
Alkoholi saattaa pahentaa vatsan oireilua.Shutterstock
Tietyt ruoka-aineet voivat osaltaan pahentaa vatsan oireilua. Joillakin esimerkiksi hiilihapolliset juomat, rasvaiset ruoat sekä alkoholi ja kahvi voivat pahentaa oireita. Tällaisia ruoka-aineita voi kokeilla arjessaan välttää ja tarkkailla, helpottuuko olo.
– Muuten sitten tärkeitä ruoka-aineita ei kannata omin päin alkaa rajoittamaan, ettei ruokavaliota vahingossa kavenneta entisestään, Englund toteaa.
Ruokavalion lisäksi myös säännölliset elämäntavat ovat tärkeitä, Kojo muistuttaa.
– Tärkeätä on myös liikunta, se vähän möyhentää suolta ja auttaa turvotukseen. Myös säännöllinen uni on hyvin tärkeää, Kojo toteaa.
Lue myös: Nämä vatsaoireet voivat kertoa, että maksassasi on jotain häikkää
Ärtyneen suolen oireyhtymä
Joissain tapauksissa kyse voi olla ärtyneen suolen oireyhtymästä, joka on Kojon mukaan toiminnallinen häiriö, eikä varsinaisesti sairaus.
Kun lääkärin vastaanotolla on suljettu pois esimerkiksi keliakian ja laktoosi-intoleranssin mahdollisuudet, oireita aiheuttaa todennäköisesti juuri ärtyneen suolen oireyhtymä.
– Siihen vaikuttavat esimerkiksi juuri stressi, ruokavalio. Siinä on hyvin erilaisia oireita ja varsinaista hoitoa ei ole olemassa. Lähinnä lähdetään hoitamaan niitä oireita, Kojo kertoo.
Lue myös: Nukutko vatsallasi? Ota nämä asiat huomioon
Lue myös: Voiko valkopippuria syömällä ehkäistä vatsataudin? Lääkäri murtaa tautimyytit
Katso myös: Suolistosyöpä on erittäin vaikea huomata – sairastanut kertoo tarinansa, kuinka syöpä saatiin selville
Video