Liikuntatieteen erikoislääkäri Pippa Laukka kertoo, mikä lisää laihduttamisessa onnistumisen mahdollisuutta.
Laihduttaminen ja painonhallinta eivät ole helppoja ja yksinkertaisia asioita, muistuttaa liikuntatieteen erikoislääkäri Pippa Laukka Huomenta Suomessa.
– Jos se olisi helppoa, kenelläkään ei olisi haasteita painonhallinnan kanssa. Kuitenkin noin puolet suomalaisista ovat ylipainoisia.
Laukan mukaan laihduttaminen vaatii aina opettelua ja tärkeintä on ottaa projekti omakseen alusta saakka.
– Ensimmäinen asia on miettiä realistisia tavoitteita ja syy elämäntapamuutokselle. Miettiä, onko tavoite todella oma, Laukka muistuttaa.
Lue myös: Meikkitaiteilija Aarni Mikkola pudotti kolme vaatekokoa viidessä kuukaudessa: "Glow up"
Käytä oikeita menestymisen mittareita
Laukan mukaan yksi merkittävimpiä asioita laihduttamisen onnistumisen kannalta on se, että tekee pieniä muutoksia sen sijaan, että alkaisi tavoitella suurta elämäntapamuutosta.
Pienemmät tavoitteet on helpompi saavuttaa, mikä lisää motivaatiota.
– On myös muistettava realismi siinä, että suurimmalla osalla laihduttamiseen liittyy kompurointia matkalla eikä tie ole lineaarinen.
Laukka kannustaakin miettimään muita tapoja mitata onnistumistaan kuin vaa'an lukeman tuijottaminen.
Esimerkiksi mittanauha on lääkärin näkökulmasta vaakaa tärkeämpi mittari, koska sen avulla voidaan arvioida haitallisen viskeraalirasvan määrää keskivartalolla.
– Usein elämäntapamuutoksen positiiviset vaikutukset ovat jotain muuta kuin se, mitä puntarissa näkyy: jaksavampi ja pirteämpi olo ja paremmat unet. Vaaka ei ole ainoa tapa mitata menestymistä ja onnistumista.
Katso koko keskustelu: Painonhallintaa lempeällä tavalla – asiantuntijan vinkit
11:18