Pöllöraati arvioi niin sanotun Itärajan käännytyslain mahdollisuuksia tulla hyväksytyksi eduskunnassa. Panelisteina toimivat tällä kertaa eri puolueiden äänenkannattajat.
Käännytyslaista on väännetty eduskunnassa jo pitkään, eikä sen läpimeno ole edelleenkään varmaa. Laki vaatii läpi mennäkseen viiden kuudesosan enemmistön eduskunnassa. Perustuslakivaliokunta käsittelee lakia tänään toistamiseen.
Valiokunta antoi käännytyslaista lausuntonsa jo kertaalleen, mutta SDP:n vaatimuksesta lakiin tehtyjä muutoksia arvioidaan nyt uudelleen.
– Tilannetta pidetään aika tiukkana sekä SDP:ssä että hallituksessa, sanoo Kokoomuksen ylläpitämien Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja Kasperi Summanen.
Osa SDP:n kansanedustajista on kertonut edelleen vastustavansa lakia muutoksista huolimatta. Lisäksi lakia vastustavat ainakin vihreiden ja vasemmistoliiton kansanedustajat.
– SDP:n johto on ilmeisesti sitä mieltä, että laki voidaan hyväksyä, mutta sitten siellä on pieni sisäinen oppositio, Summanen sanoo.
SDP ja RKP päättävät vasta ensi viikolla, tukevatko niin sanottua itärajan käännytyslakia.
Lue myös: MTV:n tiedot: SDP ja RKP päättävät kantansa käännytyslakiin vasta ensi viikolla
"Lakia lähestytään eri näkökulmista"
Perussuomalaisten ylläpitämän Suomen Uutisten päätoimittajan Matias Turkkilan mukaan eri ryhmät katsovat lakiehdotusta eri lähtökohdista.
– Tilanne näyttäytyy joko ihmisoikeuskysymyksenä, sotatoimen torjumiskysymyksenä tai yhteiskuntarauhan kysymyksenä. Kyllähän tässä aika huima jännitysnäytelmä on käynnissä, Turkkila sanoo.
SDP:n ylläpitämän Demokraatin päätoimittaja Petri Korhonen piti lain menemistä lähes varmana muutama viikko sitten. Enää hän ei ole yhtä varma.
– Olen muuttanut kantaani, sillä läpimeno on todella muutamasta ihmisestä kiinni, Korhonen sanoo.
Lue myös: Lindtman: Kaikki ehtomme on täytetty – käännytyslaki palaamassa perustuslakivaliokuntaan
Lain pitää toimia myös käytännössä
Korhosen mukaan laissa ei ole niinkään kysymys oikeisto-vasemmisto-vastakkainasettelusta vaan sen juridisesta kestävyydestä tarkastelun alla.
– On paljon lainoppineita, jotka ovat sitä mieltä, että lain pitää kestää merivettä kaikissa tilanteissa. Oikeusvaltioon sitoutuneet katsovat, että lait pitäisi valmistella paremmin, Korhonen sanoo.
Korhonen uskoo, että eduskunnassa on yhteisymmärrys siitä, että läpi mennessään lain pitää kestää tarkastelu ja kaikki mahdolliset tavat, joilla sitä mahdollisesti käytetään.
Kasperi Summanen huomauttaa, että useiden turvallisuusalan asiantuntijoiden mukaan lain pitää olla sellainen, että sillä todella pystytään estämään masinoitu maahantulo.
– Tässähän on se riski olemassa, että laki vesitetään rakenteellisesti sellaiseksi, että se ei enää täytäkään tarkoitustaan. On turhaa säätää tällainen laki, jos se ei sitten toimikaan, Summanen sanoo.
Turkkilan mukaan keskeistä on, että Venäjän järjestämä välineellistetty maahantulo saadaan estettyä.
– Tavalla tai toisella meidän pitäisi päästä siihen tilanteeseen, että suomalaiset eivät joudu ottamaan hybridivaikuttamisen iskua vastaan, sanoo Turkkila.