MTV Uutisten tietojen mukaan Suomi jättäytyi kesäkuussa pois Ukrainan jälleenrakentamisen tasa-arvoliittoumasta.
Perussuomalaisten kehitysministeri Ville Tavio esti Suomen liittymisen, koska liittouman on tarkoitus edistää paitsi naisten, myös seksuaali- ja sukupuoli- vähemmistöjen oikeuksia.
MTV Uutisten haastattelussa ministeri Tavio ei kiistä tulkintaa.
Pöllöraadissa keskusteltiin asiasta perjantaina Ilta-Sanomien politiikan erikoistoimittajan Timo Haapalan, Uuden Suomen päätoimittajan Jenni Tammisen ja MTV Uutisten politiikan toimittajan Alec Neihumin kanssa.
Tavio tekee perussuomalaista ulkopolitiikkaa, sanoo Neihum.
– Liittoumassa ei ole kyse konkreettisesta sitoumasta, vaan enemmän kyse poliittisesta julistuksesta, Neihum arvioi.
Kyseessä on Ukrainan ja Saksan aloitteesta lähtenyt liittouma, johon Ruotsi, Norja, Tanska, Britannia lähtivät mukaan.
– Suomessa moni virkamies piti itsestäänselvyytenä, että lähdemme edistämään naisten ja tyttöjen asiaa, mutta kun siellä on se pieni maininta, että edistetään myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja asiaa oli viety ministeri Ville Tavion ja hänen esikuntansa tietoisuuteen, olikin tullut tyssäys, että tähän me emme lähde, Neihum jatkaa.
Lue myös: MTV:n tiedot: Suomi jäi Ville Tavion päätöksellä pois Ukraina-liittoumasta – syynä maininta seksuaalivähemmistöistä
Koko Suomen linja?
Timo Haapalan mukaan sivulauseeseen jäävä pieni maininta on tässä tapauksessa poimittu ja toteutettu perussuomalaista politiikkaa sen mukaan.
– Jälleen kerran tämä on paikka perussuomalaisten profiloitua, Haapala sanoo.
MTV:n haastattelussa Tavio sanoi, että päätös noudattaa koko Suomen ulkopoliittista linjaa.
2:11
Tamminen pohtii, että jälleen kerran politiikassa keskitytään johonkin ihan muuhun kuin esimerkiksi syrjäseutujen sote-palveluihin.
– Identiteettipolitiikka nyt pulpahtelee sieltä sun täältä esille. Yleisesti ottaen vähän synkältä näyttää tämän hallituksen viesti seksuaalivähemmistöjä kohtaan, Tamminen sanoo.
Neihum huomauttaa, että selonteoissa Suomi on sitoutunut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioiden edistämiseen.
– Tytöt ja naiset ovat olleet vielä painopiste, myös hallitusohjelmaan kirjattu. Siinä mielessä aika moni voi katsoa, että Tavio puhuu vastoin totuutta sanoessaan, että tämä olisi Suomen ulkopolitiikan linjan mukainen ratkaisu, Neihum sanoo.
Kesäkuussa tehdystä päätöksestä oli keskusteltu myös pääministeri Petteri Orpon kanssa.
– Orpokin pääsee vastaamaan, että miten tällainen päätös on syntynyt, Neihum jatkaa.
Lue myös: Ministeri Tavio: En ole kieltänyt puheistani sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä
Arvopohjainen realismi vai realistinen arvopolitiikka?
Haapala nostaa esiin Suomen ison ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan, jonka pääteema on arvopohjainen realismi.
– Voidaan kysyä toisinpäin, että onko tämä perussuomalaisten mielestä realistista arvopolitiikkaa? Kysyy Haapala.
– Perussuomalaisten arvopohjainen realismi on sitä, että he miettivät, mitä heidän äänestäjäkuntansa ajattelee ja tulevat siihen tulokseen, että ilmeisesti on järkevää tuoda erikseen esille vähän kielteistä kantaa seksuaalivähemmistöjä kohtaan, Tamminen puolestaan pohtii.
– Ja onko Petteri Orpon arvopohjainen realismi sitä, että tässä ovat Ville Tavion ja perussuomalaisten arvot – on realistista, että hallitus pidetään pystyssä ja sen kanssa eletään, Neihum lisää.
Haapala myös huomauttaa, että MTV Uutisten haastattelussa Ville Tavio esiintyi päätöksestä ylpeänä, eikä yrittänyt selitellä tai kaunistella asiaa.
Pöllöraadissa keskusteltiin myös Henna Virkkusen komissaarinsalkusta.
10:19