Rivianin ensimmäinen sähköauto on luokkansa polttomoottoriautoja nopeampi.
Amerikkalainen sähköautovalmistaja Rivian on yltänyt täysosumaan heti ensi yrittämällä. Startup-yhtiön täyssähköinen R1T osoittautui tuoreessa testiajossa kaikkien aikojen nopeimmaksi avolavaksi.
Car & Driver -lehden testaama työjuhta kiihtyi nollasta sataan 3,3 sekunnissa. Tällä tuloksella kyydistä putoaa jo aika moni arvonsa tunteva urheiluautokin.
Nelivetomonsterin kyyti on liikaa myös kaikkein suorituskykyisimmille lajitovereilleen. Jalkoihin jäävät yhtä hyvin GM:n, Fordin kuin Stellantiksenkin polttomoottorimallit.
Lue myös: Autoalan konkari järkyttyi nähtyään, mitä sähköautofirman kulissien takana oikeasti tapahtuu – kertoo saaneensa potkut kaksi päivää valituksensa jälkeen
Ram jäi kakkoseksi
Tähän asti nopeimman avolavan arvoa on kantanut Ram 1500 TRX.
Superahdetulla 6,2-litraisella V8-moottorilla varustettu Ram joutui kuitenkin nöyrtymään tuoreen haastajan kyydissä, sillä se ehättää satasen korville 3,7 sekunnissa. 0–160 km/h:n Rivian kellotti testin kuluessa yhdeksässä sekunnissa, ja 400 metrin sileä taittui 11, 9 sekuntiin.
Huippunopeus 178 kilometriä tunnissa mitattiin aivan varttimailin kalkkiviivoilla. Kaiken kukkuraksi 2 200 -kiloisen Rivianin elopaino ylittää Ramin vastaavan 140 kilolla.
Sähköistä pullistelua
Suorituskykyä tihkuvissa testiajoissa on kysymys muustakin kun kahden auton välisestä voimainkoetuksesta. Erityisesti sähköautovalmistajat haluavat samalla alleviivata uusien voimalinjojen ominaisuuksia.
Rivien väliin isoin kirjaimin ujutetulla viestillä halutaan alleviivata, että sähkö tarjoaa vähintäänkin saman suorituskyvyn kuin perinteiset polttomoottorimallit. Kun pellin alla piilee Rivianin tavoin järkälemäiset 835 hevosvoimaa, on paha väittää vastaankaan.
Rivianin litium-ioni-akkupaketissa latinkia riittää 128,9 kWh:n edestä. Jokaista neljää pyörää liikuttaa oma sähkömoottori.
Vuoden 2023 aikana valikoimaan lisätään 172,0 kWh:n akkupaketilla varusteltu versio.
Luvassa on myös miedommalla paketilla terästetty R1T-malli.
Car & Driver kertoo Rivianin olleen ensimmäinen testiajon käynyt täyssähköinen avolava. Jahka ruutuun saadaan Fordin täyssähköinen F-150 Lightning, Chevrolet Silverado ja jossakin vaiheessa myös Tesla Cybertruck, kisa kaikkien aikojen avolavamonsterista sen kuin kiihtyy.