Professori: Venäjä palkitsee rikollisiaan vankienvaihdon avulla

Yhdysvaltalainen toimittaja Evan Gershkovich ja muita Venäjältä vapautettuja vankeja laskeutui tänään Yhdysvaltoihin.

Länsimaat vapauttivat eilen suuressa vankienvaihdossa kymmenen venäläistä, ja Venäjä vapautti yhteensä 16 vankia.

Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsbergin mukaan vankienvaihdosta hyötyvät lähinnä yksilöt, jotka vapautuvat pitkistä vankilatuomioista.

Venäjä uskoo hyötyvänsä poliittisten vankien luovutuksesta

Tilanne pönkittää myös maiden päämiesten asemaa, ja he voivat onnitella itseään merkittävästä ponnistuksesta. BBC:n mukaan vankienvaihtosopimusta neuvoteltiin melkein kaksi vuotta.

Kyseessä on mahdollisesti suurin Venäjän ja länsimaiden välinen vankienvaihto sitten vuoden 2010.

– Venäjän kannalta kiinnostava kysymys on se, että miksi se päästää poliittisia vankejaan pois, kun yleensä on vaihdettu vain toisten maiden vangittuja kansalaisia. Siinä täytyy olla sellainen ajatus, että he ovat enemmän poissa pelistä ulkomailla kuin kotimaassa vankilassa, Forsberg arvioi.

New York Timesin mukaan Venäjältä vapautettujen joukossa oli oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin kaksi liittolaista, Lilija Tshanysheva ja Ksenija Fadejeva. Yhdysvallat oli työstänyt myös Navalnyin vapautusta vankienvaihdossa ennen tämän kuolemaa.

Lisäksi vankienvaihdossa vapautettiin Venäjän ja Britannian kaksoiskansalainen Vladimir Kara-Murza sekä yhdysvaltalais-venäläinen toimittaja Alsu Kurmasheva.

Forsbergin mukaan vangit menettävät ulkomailla marttyyrin asemansa ja tulevat leimatuksi ulkomaisiksi toimijoiksi. Myös heidän vaikutusvaltansa todennäköisesti heikkenee.

Venäjä palkitsee rikollisiaan

Forsbergin mukaan vaihto hyödyttää Venäjää, koska se haluaa näyttäytyä valtiona, joka tekee kaikkensa muun muassa vakoilusta syytettyjen kotiin saamiseksi.

– Ennen kaikkea näyttää siltä, että Venäjä on halunnut palkita Vadim Krasikovin.

Saksa on puolustanut päätöstä vapauttaa elinkautista tuomiota istunut Venäjän turvallisuuspalvelun agentti Vadim Krasikov, jonka Venäjän presidentti Vladimir Putin on aiemmin viitannut haluavansa vapaaksi. Krasikov sai tuomionsa tshetsheenikomentajan surmaamisesta, jota saksalainen tuomioistuin on pitänyt Venäjän valtiollisten toimijoiden tilaamana.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov vahvisti perjantaina ensimmäistä kertaa julkisesti, että Krasikov on Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n agentti.

Vankien vaihto ei muuta maiden kylmiä välejä

Venäjän ja länsimaiden suhteet ovat viimeksi olleet yhtä kireät kylmän sodan aikaan. Forsbergin mukaan isossa mittakaavassa yksittäisten vankien vapautukset eivät muuta mitään.

Hänen mukaansa vankienvaihtoa voidaan käydä, vaikka muuta parantumista suhteissa ei tapahtuisi.

– Se on tietysti joku merkki, että jotain sopimuksia voidaan tehdä. Vaikea siitä on kuitenkaan vetää johtopäätöksiä, että kyseessä olisi isompi lähentyminen.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Saksan-haara kritisoi vankienvaihtoa ja sanoi sen mahdollisesti rohkaisevan Venäjän hallintoa ottamaan entistä enemmän poliittisia vankeja.

Saksan liittokansleri Olaf Scholz sanoi torstaina, että päätös oli vaikea mutta pelasti ihmishenkiä.

Lue myös:

    Uusimmat