23-vuotias Olga Oinas-Panuma (kesk.) on juuri valitun eduskunnan nuorin kansanedustaja. Arkadianmäen ensikertalainen kertoo MTV Uutisten haastattelussa olevansa tottunut kovaan työntekoon. Läpimenostaan hän luonnollisestikin iloitsee.
– Tuntuu todella hyvältä. Vetää myös nöyräksi, että niin moni on uskonut minun kanssani Pohjois-Suomeen, tehnyt vaalityötä ja lähtenyt uurnille, Oinas-Panuma kertaa tunnelmia kotonaan Pudasjärvellä.
Haastattelussa keskustan tuore kansanedustaja Oinas-Panuma ei kuitenkaan halua keskittyä ikäänsä vaan puhua politiikan asiakysymyksistä: Hän on lähdössä Arkadianmäelle ajamaan etenkin pohjoisen Suomen asioita.
– Haluan tuoda päätöksentekoon näkökulmaa alueeltamme ja koko meidän laajasta Suomestamme. Tässä uudessa maailmantilanteessa Pohjois-Suomen painoarvo kasvaa aivan valtavasti. Ajattelen, että tarvitsemme nyt yhteistyötä yli puolue- ja maakuntarajojen, jotta Suomi saadaan menestymään ja katsomaan tulevaisuuteen.
– Suomi saa minusta kansanedustajan, joka on tottunut tekemään kovasti töitä aikaa ja itseään säästelemättä.
Takana valtava neljän kuukauden kampanjatyö
Pudasjärveläinen keskustan kunnanvaltuutettu ja aluevaltuutettu Olga Oinas-Panuma sai eilisissä vaaleissa kaikkiaan 5147 ääntä.
Oinas-Panuma keräsi runsaan osuuden äänistä etenkin kotipaikkakunnallaan Pudasjärvellä sekä naapurikunnassa Taivalkoskella. Määrällisesti paljon ääniä annettiin myös vaalipiirin suurimmassa kaupungissa Oulussa.
Hän uskoo, että äänissä niitettiin kiitos ahkerasta jalkatyöstä kampanjoinnin aikana.
– 120 kampanjatilaisuutta ja 3000 ihmistä henkilökohtaisesti jututettuna. Sen lisäksi tietysti kaikki mainonta ja markkinointi.
– Uskon, että äänet on kerätty sillä, että ihmisiä on kohdattu ja jututettu, ja heitä on haluttu kuulla.
Oinas-Panuma ei ole vielä tehnyt päätöstä siitä, aikooko hän luopua nykyisistä luottamustehtävistään.
– Toistaiseksi en ole tehnyt päätöstä sen suhteen, pitää katsoa, mihin kaikkeen aika riittää. Periaatteeni on, että olemassa olevat luottamustoimet täytyy hoitaa kunnolla. Tämä selviää tulevaisuudessa.
"Tekeväinen perusluonne" vei mukaan politiikkaan
Oinas-Panuma kertoo, että kiinnostus politiikkaan on syntynyt halusta vaikuttaa asioihin. Politiikka on tuttua jo kotoa, sillä hänen isänsä on pitkäaikainen keskustan kunnallispoliitikko Pudasjärvellä.
– Kotona on aina katsottu A-studiota ja seurattu yhteiskuntaa, mutta politiikan tekemistä tai puoluepolitiikkaa ei ole lapsille tuputettu. Luulen, että se lähtee minulla enemmän tekeväisestä perusluonteesta.
Näissä vaaleissa poliittisessa värikartassa tapahtui ilmeinen muutos: monen vaalipiirin herruus siirtyi keskustalta perussuomalaisille. Näin oli myös Oinas-Panuman vaalipiirissä Oulussa, jossa keskustan ja perussuomalaisten kannatus jakautui liki tasan.
Tosin esimerkiksi hänen kotikunnassaan Pudasjärvellä oman puolueen keskustan kannatus pysyi erittäin vankkana.
– Tottakai olen puolueen tilanteesta huolissani ja myös siksi haluan olla mukana politiikassa, jotta voin tehdä oman panokseni puolueeseen ja tekemään töitä sen eteen, että keskusta täältä vielä nousee. Minä ainakin uskon siihen, ja uskon, että pian uskoo myös valtaosa muista ihmisistä.
Mistä keskustan kannatuksen hupeneminen ja perussuomalaisten nousu Oinas-Panuman näkemyksen mukaan johtuu? Katso ote haastattelusta artikkelin videolta.