Kelluntatankki on täysin ärsykkeetön tila, mikä on nykyaikana hyvin harvinainen ympäristö.
Olet saattanut törmätä sosiaalisessa mediassa kuvaan kapselimaisesta tankista, jonka sisällä ihminen kelluu eteerisesti ja rentoutuneen näköisenä. Kyseessä on kelluntatankki, joihin osa ihmisistä turvautuu moninaisista syistä.
Kelluntatankin voi kokea rentouttavana itsetutkiskelun hetkenä, stressitasoja laskevana autuutena, kipua lievittävänä helpotuksena tai jopa energisoivana kokemuksena.
MTV Uutiset selvitti, mistä kellunnassa on kysymys ja mihin mahdolliset terveysvaikutukset perustuvat. Yllä olevalta videolta voit katsoa, mikä kelluntatankissa on ideana ja millainen kokemus käytännössä on.
Millaisille ihmisille kelluntatankki sopii?
Tommi Elo toimii Float Center Helsinki Oy:n omistajana ja toisena perustajajäsenenä. Yrityksellä on kaksi toimipistettä Helsingissä.
Elo kuvailee nykyelämää hyvin kiireiseksi ja aistiärsykkeiden täyteiseksi ja suosittelee kelluntatankin testaamista kaikille esimerkiksi stressioireista kärsiville.
Mistä kellunnassa on pähkinänkuoressa kysymys?
Kelluntatankissa on pyritty luomaan sellainen ympäristö, missä on minimoitu kaikki ympäriltä tulevat aistiärsykkeet. Aistiärsykkeettömyys mahdollistaa sen, ettei aivojen ei tarvitse työskennellä tavanomaisen informaatiotulvan kanssa.
Tämä saadaan aikaiseksi niin, että noin parisängyn kokoisen kelluntatankin pohjalla on ihonlämpöistä vettä, joka on niin suolapitoista, että se kelluttaa. Kelluessa ei tunne painovoimaa ja hetken päästä ei edes tunne, missä veden ja ilman raja keholla kulkee.
Huone on äänieristetty ja valoeristetty, joten kun on asettunut mukavasti tankkiin ja sammuttaa valot, siellä ei myöskään näe tai kuule mitään.
Vaikka kellunta on monelle uusi juttu, se on keksitty Yhdysvalloissa jo 1950-luvulla.
Floatin toukokuussa 2021 toteuttaman asiakaskyselyn perusteella suurin osa kellumaan tulevista hakee tankista nimenomaan rentoutusta. Asiakaskyselyyn tuli 385 vastausta.
– Muita syitä olivat esimerkiksi stressinpoisto ja -lievitys sekä avun hakeminen lihas- ja pääkipuihin sekä niskajumeihin. Paljon tullaan tekemään myös itsereflektiota, tuolla tankissa ollaan tunti ilman ärsykkeitä, joten siellä on helppo päästä syvemmälle omissa ajatuksissaan ja tunnetiloissaan, Elo kertoo.
Jotkut urheilijat käyttävät kelluntatankkia myös "palautumiseen". Tankin vedessä on käytetty Epsom-suolaa, jota käytetään muun muassa kylpysuoloihin ja jalkakylpyihin, eikä sillä ole varsinaisesti mitään tekemistä perinteisen pöytäsuolan kanssa.
Epsom-suola sisältää magnesiumsulfaatteja, joiden koetaan muun muassa rentouttavan lihaksia ja lievittävän kipuja. Magnesiumia myydään myös suihke- ja voidemuodoissa esimerkiksi apteekeissa. Healthline-sivuston mukaan varsinaisia tieteellisiä tutkimuksia siitä, että magnesiumsulfaatit imeytyisivät ihmisen ihon läpi juuri kylvyssä ei kuitenkaan ole vielä tehty.
Lue myös: 13 arkista tekoa, jotka voivat kohentaa mielialaasi
Mitä ärsykkeet tekevät stressitasoillemme?
Mehiläisen johtava psykoterapeutti Anna Valjakka kertoo, että ulkoiset ärsykkeet aiheuttavat elimistössä varsinkin toistuessaan tai jatkuessaan biologisen stressireaktion, joka käynnistyy osittain automaattisesti.
Stressireaktio näkyy elimistössä esimerkiksi verenpaineen, sykkeen ja stressihormonipitoisuuksien, kuten kortisolin, muutoksina.
– Vaikka tämä onkin reaktio, joka meissä kaikissa käynnistyy, niin toisaalta olemme todella yksilöllisiä siinä, miten reagoimme ärsykkeisiin ja missä määrin ne meihin vaikuttavat, Valjakka kertoo.
Myös stressin säätelykyky on hyvin yksilöllistä.
Stressiherkkyyteen, eli siihen, miten eri ärsykkeet vaikuttavat meihin, vaikuttavat ihmisten yksilölliset ominaisuudet, kuten temperamentti ja mahdollisuudet säädellä stressiä.
Temperamentti on biologinen ominaisuus ja siihen liittyy esimerkiksi ihmisen kyky rauhoittua.
– Haitalliseksi stressi muodostuu silloin, kun yksilöllä ei olekaan riittävästi näitä stressin säätelymahdollisuuksia, eli keinoja purkaa stressiä tai kehityshistoriassa ei olla saatu eväitä ratkoa stressaavia tilanteita.
Lue myös: Moni tekee univirheen, joka saa nukkumatin pakenemaan – näin pääset irti noidankehästä
Ärsykkeetön tila ei ole ihmiselle varsinaisesti normaali ympäristö
Voisiko helposti stressaava henkilö löytää osaratkaisun stressin purkamiseen ärsykkeettömästä tilasta, kuten kelluntatankista?
– Tavallaan kyllä, tavallaan ei. Kortisolitaso elimistössä laskee aika hitaasti, yleensä tällaisessa kelluntatankissa ei olla niin kauaa, että se ehtisi auttaa, mutta se voi olla kyllä yksi kulma asian ratkaisemisessa, Valjakka toteaa.
Jos tankissa olo käynnistää psykologisesti rentoutuneen olon, joka myös jatkuu kellunnan jälkeen, vaikutus on Valjakan mukaan varmasti todellinen ja hyväksi.
– Täytyy muistaa, että saman reaktion voi saada aikaan muutoinkin, tavalla, joka ei ole riippuvainen mistään toiminnosta tai tekemisestä, Valjakka toteaa viitaten ihmisen psykologisiin säätelykeinoihin.
Ärsykkeetön tila ei myöskään automaattisesti välttämättä sovi kaikille, vaikka osa sen saattaakin kokea rentouttavana.
– Meillehän ei ole normaalia olla täysin ärsykkeettömässä tilassa. Ihminen kokee jo kohdussa erilaisia aistimuksia kuten liikettä ja ääniä. Se on hyvin sisällä meissä, että saamme jotain ärsykkeitä. Jotkut voivat kokea sen myös hyvin ahdistavana, että ei ole mitään ärsykkeitä, koska se ei ole ihmisille kauhean ominainen tila.
Valjakka ei ole itse kokeillut kelluntatankkia.
Lue myös: 5 harmittomalta tuntuvaa tapaa, jotka oikeasti tekevät sinut ärtyneeksi
Yksin ajatusten kanssa
Monia mielikuva tunnista pelkästään omien ajatustensa kanssa saattaa alkuun jopa hieman ahdistaa.
– Yleensä yritämme sitten rauhoitella, että kyseessä ei ole kuitenkaan mikään "tunnin kiirastuli", jossa kaikki menneisyyden möröt palaavat pelottelemaan, vaan ennemminkin melko leppoisaa pohdiskelua, Tommi Elo kuvailee.
Vaikka tankki tarjoileekin mahdollisuuden omien tunteidensa käsittelyyn, ei kelluntaan tarvitse liittyä meditaatiota tai ylipäätään kiinnostusta sitä kohtaan.
– Meidän kaikkien sydäntä lähellä ovat ne asiakkaat, joilla ei ole mitään meditaatiokokemusta. Esimerkiksi juuri ennen isänpäivää tulee yleensä paljon sellaisia miehiä, jotka ovat saaneet lahjakortin kelluntaan edellisenä vuonna. Ero on ihan mahtava kelluntaa ennen ja sen jälkeen, kun sellaisiin "perus-äijiin" on ilmestynyt tietynlaista pehmeyttä.
Rentoutuminen voikin tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, eikä oikeaa vastausta varsinaisesti ole. Elolla itsellään on sellainen teoria kellunnasta, että se antaa ihmiselle sen, mitä tämä on vailla.
– Jos on hirveän väsynyt, saattaa nukahtaa tankkiin ja jos taas on paljon murheita, ne nousevat pintaan ja niitä on hyvä aika käsitellä, Elo pohtii.
Lue myös: Päivisin väsyttää, mutta iltaisin ei nukuta? Lääkäri kertoo korjaussetin piinaavaan ongelmaan
Ei pikaratkaisu vaivoihin
Kellujien kokemista hyödyistä huolimatta kelluntatankki ei ole varsinaisesti mikään "hoitomuoto" tai pikaratkaisu. Jo yhdellä kelluntakerralla saattaa kokea esimerkiksi ahdistuksen tunteiden vähenemistä tai yleistä rentoutumista, mutta lähtökohtaisesti kellumista suositellaan kokeilemaan useammin kuin kerran.
– Ihmiset ovat helposti kauhean suorituskeskeisiä ja ajattelevat, että yksi asia muuttaa hirveän paljon. Tunnissa mikään oman elämän isompi ongelma ei todennäköisesti häviä, eikä rentoutumista kuitenkaan pysty suorittamaan, Elo muistuttaa.
Rentoutumisen tunne kulkee kuitenkin kellujan mukana parikin päivää, parhaimmillaan kauemminkin. Yksi yrityksen asiakaskyselyyn vastanneista kertoi, että itse kelluntakokemus oli ollut hirveän levoton, mutta olo seuraavana päivänä hyvin nukutun yön jälkeen oli ollut mahtava.
Kellua voi ylipäätään hyvin pitkälti omalla tyylillään, Elo kertoo itse olevansa "tarpeen mukaan kelluja".
– Voi olla, etten käy kuukauteen tai jopa kuuteen viikkoon ollenkaan kellumassa ja sitten käyn parin kuukauden aikana kymmenisen kertaa kellumassa tilanteen mukaan, Elo selittää.
Vaikka kellunta ei tietenkään ole "kaikkien juttu" Elo kertoo, että hänet itsensä on yllättänyt, kuinka moni tuntuu saavan siitä itselleen jotakin merkityksellistä.
– Odotin, että reaktiot olisivat jakaantuneet enemmän, mutta sitten paljon suurempi osa jengiä tuli tankeista ulos saaden siitä paljon enemmän irti kuin olisin ikinä osannut kuvitella.
Lue myös: Kemikaaliyliherkän Tiinan ääni menee deodoranteista sekunneissa – katso video
MTV Uutisten toimittaja testasi rentoutuskelluntaa ensimmäistä kertaa
MTV Uutisten toimittaja Fanni Parma testasi kelluntatankkia ensimmäistä kertaa tammikuussa. Kokemus oli alkuun hieman hämmentävä, koska sitä ei voi varsinaisesti verrata mihinkään muuhun.
– Ei tiennyt oikein, mitä odottaa. Tuntui vähän vieraalta ja oudolta ja aluksi en uskaltanut laittaa edes tankin valoja pois. Kun tankissa on alasti, etkä kuule, näe tai oikein tunnekaan mitään, on aika haavoittuvaisessa tilassa, Parma kommentoi.
Vaikka huoneeseen kukaan ei tosiaan ryntääkään, sillä ovi on lukossa ja huone on puhtaasti omassa käytössä, tilanne tuntui alkuun hieman pelottavalta.
– Sitten pikku hiljaa rentouduin ja musiikin lakattua uskalsin laittaa valotkin pois. Olihan se ihan todella mukavaa. Eihän tuollaista ole oikein perusarjessa, että olisi mahdollista poistaa kaikki aistiärsykkeet, rentoutua ja olla vain itsensä kanssa tunnin ajan.
Kellunnan jälkeen Parmaa yllätti, että olo oli syvän rentoutumisen sijaan jotenkin energisoitunut.
– Kun pääsin suihkuhuoneesta ulos, olo olikin todella skarppi. Mieli oli jotenkin todella puhdas ja kirkas, se oli ehkä paras tuntemus, minkä kellunnasta sain.
Float Center Helsinki on yksi Helsingistä toimivista yrittäjistä. Kelluntatankkeja löytyy myös muilta toimijoilta eri puolella Suomea.