Purran mukaan velkasuhteen vakauttamisesta vuoteen 2027 mennessä pidetään tiukasti kiinni: "Linja on erittäin tiukka"

Arviot talouskasvusta vaihtelevat reippaasti, mutta valtiovarainministeriön usko kasvuun on vahvaa. 

Valtionvarainministeri Riikka Purran mukaan indikaattorit näyttävät, että Suomessa kasvu kiihtyisi erityisesti ensi vuonna.

– Toisaalta tiedän, että tätä käännettä on odotettu varsin pitkään. Talouden sykli on selvästi negatiivisuudessaan syventynyt ja valitettavasti pidentynyt, Purra arvioi Kymmenen uutisissa. 

Korkojen lasku ja arvonlisäveron nousu vaikuttavat hintoihin, jotka tulevat nousemaan noin 1,2 prosenttia. Valtionvarainministeri kuitenkin sanoo, että samalla korot menevät alaspäin ja inflaatio on selvästi hidastunut. 

– Yleisesti kotitalouksien ostovoima tulee parantumaan ja toivomme myös luottamuksessa tapahtuvan muutosta parempaan suuntaan.

Hallituksella on edelleen 12 miljardia euroa uutta velkaa, mutta Purran mukaan hallitusohjelman kirjauksesta velkasuhteen vakauttamisesta vuoteen 2027 pidetään edelleen kiinni. 

– Ensi vuoden budjettiin sisältyy merkittäviä menosopeutuksia, myös tulosopeutusta. Käytännössä mitään harkinnanvaraisia uusia menoja sinne ei tule. Linja on erittäin tiukka. 

Korvaavia säästöjä haettiin 100 miljoonaa euroa leikkaamalla muun muassa kirkolta.

Purra kertoo kehysriihen lisänneen kirkon saamaa rahoitusta ensin 47 miljoonaa euroa, josta nyt otetaan pois 20 miljoonaa euroa. 

– Nämä sopeuttamistoimet ovat sellaisia, että kaikkien sektoreiden pitää niihin osallistua, Purra tiivistää. 

Lue myös:

    Uusimmat