Oppositio ruoskii hallituksen budjettiesitystä kovin sanoin: "Talouslinjalta on pohja pettämässä pahasti"

Suurimmat oppositiopuolueet Sdp ja keskusta moittivat hallituksen budjettiesitystä siitä, että velkaantuminen jatkuu eikä kasvua vauhdittavia toimenpiteitä tehdä lisää. Arvostelua herättää myös muun muassa yksityisen terveydenhuollon Kela-korvausten nosto, jota hallitus ei ole perumassa. 

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sanoo hallituksen talouspolitiikan olevan pahasti epäonnistunutta.

– Tänään esitelty budjettiesitys osoittaa, että tämän hallituksen talouslinjalta on pohja pettämässä pahasti. Suurista puheista huolimatta tämän hallituksen kaksi ensimmäistä vuotta vaikuttavat perustuvan noin 25 miljardin euron velkaantumiselle, mikä taitaa olla jonkinlainen Suomen ennätys, Lindtman arvostelee MTV Uutisten haastattelussa.

– Tässä nyt nähdään, mikä on lopputulos, kun varakkaita ja yksityistä terveydenhuoltoa suojellaan ja säästöt kohdistetaan tavallisiin suomalaisiin. Palkansaajista pienyrittäjiin, lapsiperheistä nyt myös eläkeläisiin. Kasvutoimet on laiminlyöty ja Suomen työttömyys on noussut, Lindtman jatkaa.

Myös keskusta suhtautuu hyvin kriittisesti valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) budjettiesitykseen.

– Valtiovarainministeri tarjosi monia selityksiä, miksi velanotto nyt kiihtyy. Minua kiinnostaisivat selitysten sijaan vihdoin toimet, joilla talouskasvu kaksinkertaistetaan ennustetusta. Hallitukselta näyttää puuttuvan työtä ja yrittäjyyttä vauhdittava kasvupolitiikka, ja sitä mukaa puuttuu aika paljon, moittii keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen tiedotteessa.

– Budjettiriihessä leikkaukset pitää kohdistaa viisaammin ja kasvun hidastamisen sijaan rakentaa tuntuva kasvupaketti. Purran esityksellä ei valoisampaa näkymää vielä rakenneta, Kaikkonen sanoo.

SDP syyttää työmarkkinakaaoksesta

Hallitus ottaa velkaa muun muassa sen takia, että hyvinvointialueiden alijäämät pahenevat ja valtion lainojen korkomenoihin kuluu ennakoitua enemmän rahaa.

Nämä tekijät eivät liity suoraan nykyhallituksen päätöksiin.

Lindtman pitää kuitenkin Orpon hallitusta osasyyllisenä Suomen talouden tilaan, sillä hallituksen ajamat työmarkkinauudistukset ovat olleet Lindtmanin mukaan talouskehitykselle haitallisia.

Ay-liike vastustaa hallituksen ajamia uudistuksia ja viime talven sekä kevään aikana järjestettiin useita poliittisia lakkoja, kun hallituksen toivottiin pehmentävän esityksiään.

– Kyllähän hallituksen olisi alun perin pitänyt valjastaa työmarkkinat tukemaan kasvua paremmalla yhteistyöllä ja luottamuksella. Tämä työmarkkinakaaos painaa nyt Suomen taloutta. Kasvutoimia olisi tarvittu jo aiemmin. Rakennusalan kriisi jatkuu ja se vetää koko Suomen taloutta mukanaan, Lindtman toteaa.

Kela-korvausten nostoa arvostellaan

Oppositiosta muistutetaan myös siitä, että hallitus on aiemmin tehnyt myös sellaisia menolisäyksiä, jotka eivät ainakaan opposition mielestä toimi.

Lisäksi arvostelua herättää muun muassa yksityisen terveydenhuollon Kela-korvausten nosto, jota hallitus ei ole perumassa. Kokonaisuudessaan Kela-korvauksia nostetaan 500 miljoonalla eurolla.

Esimerkiksi yleis- ja erikoislääkärin korvaustaksaa nostettiin 8 eurosta 30 euroon.

– Olen yllättänyt siitä, hallitus aikoo pitää kiinni päättämistään yksityisen terveysbisneksen tuista, suurituloisimmille kohdennetuista suurista veronkevennyksistä ja Turun tunnin junasta. Näihin valtaviin rahareikiin Purra ja Orpo eivät puutu, Kaikkonen sanoo.

SDP:n mielestä leikkaukset kohdistuvat nyt väärin.

– Sopeutuksen kokonaisuus pitäisi saada oikeudenmukaiseksi. Nyt tässä ostovoiman heikennykset kohdistuvat tavallisiin suomalaisiin ja varakkaat suojellaan. Me kävisimme kriittisesti läpi hallituksen menolisäykset muun muassa yksityiseen terveydenhuoltoon, joka ei näytä lyhentävän jonoja vaan valuu hintoihin, Lindtman kertoo.

Lue lisää:

 

Lue myös:

    Uusimmat