Tautitapausten määrä kasvoi 37 tapauksella, vaikka seurantajakson pituus lyheni.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautirekisteristä selviää, että viime vuonna puutiaisaivotulehdusten määrä kasvoi selvästi. Yhteensä punkkien aiheuttamia tautitapauksia rekisteröitiin 160, kun vuonna 2022 määrä oli 123.
Määrä ei ole täysin vertailukelpoinen aiempiin vuosiin nähden, sillä viime vuonna seurantakausi päättyi syys-lokakuun vaihteessa. Aiemmin seurantajakso kattoi koko kalenterivuoden.
Lue myös: Netta Vahteri, 32, sai puutiaisaivotulehduksen ollessaan raskaana – ei tiennyt, mitä tekee työkseen tai kuka on Suomen presidentti
Vuosien 2019–2023 seurannan pohjalta puutiaisaivotulehdusten ilmaantuvuus on ollut korkeinta Lounais-Suomen rannikkokunnissa Kustavissa ja Paraisilla sekä Ahvenanmaan maakunnassa. Näiden alueiden korkea riski taudille on ollut kauan tiedossa.
– Suurin osa tartunnoista on todettu henkilöillä, joilla ei ollut rokotussuojaa. Rokotussuojasta on tärkeää huolehtia erityisesti silloin, jos asuu alueella, joka kuuluu kansallisen rokotusohjelman piiriin, sanoo THL:n tutkija Henna Mäkelä tiedotteessa.
Rokotusohjelma kattaa uusia alueita
Tänä vuonna kansallinen rokotusohjelma puutiaisaivotulehdusta vastaan laajenee useilla alueilla. Mukaan tulevat Tohmajärven kunta sekä tietyt alueet Lappeenrannassa, Raaseporissa, Helsingissä ja Kemissä.
Rokotusohjelmaa jatketaan lisäksi Ahvenanmaan maakunnassa, Paraisten, Simon ja Kustavin kunnissa sekä Kemin eteläisissä kaupunginosissa, Raahen edustalla Preiskarin saaressa, Espoon Suvisaaristossa, Kotkan ja Sipoon saaristoissa sekä osissa Lohjaa, Kirkkonummea ja Lappeenrantaa.
Lue myös: Vieläkö ehtii? Ylilääkäri kertoo, ketkä oikeasti hyötyvät punkkirokotteesta: "Jotkut aina onnistuvat saamaan sen viruksen"
Kansallisen rokotusohjelman rokotukset ovat maksuttomia, ja niihin ovat oikeutettuja kaikki kolme vuotta täyttäneet alueen vakituiset asukkaat sekä pitkäaikaiset loma-asukkaat. Rokotussarjaan kuuluu kolme annosta, ja se on hyvä aloittaa keväällä, jotta kaksi annosta on saatu ennen kesää. Viimeinen annos annetaan 9–12 kuukautta toisen annoksen jälkeen.
TBE-rokote suojaa puutiaisaivotulehdukselta, mutta ei muilta punkkien välittämiltä taudeilta, kuten esimerkiksi borrelioosilta.