Tekstiilijäte on maailmalle iso päänvaiva. Sitä kertyy valtavasti, ja sitä on vaikeaa käyttää uudelleen.
Vaatetehtaat pystyvät kierrättämään leikkuujätteitään, mutta valmiiden vaatteiden raaka-ainemassa on hankalalla tavalla moninaista. On luonnonkuituja, tekokuituja, erilaisia sekoitteita, monesta eri materiaalista koottuja vaatteita, vetoketjuja, nappeja ja niin edelleen.
Viime vuoden alussa voimaan tulleen EU-direktiivin ansiosta tekstiilijätettä ei enää saa viedä kaatopaikalle, joten sekajätteeksi luokitellut vaatteet yleensä poltetaan.
– Vielä ei ole sellaista teknistä ratkaisua, jolla kuluttajilta takaisin tulevien tuotteiden tunnistaminen ja lajittelu onnistuisi, sanoo VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin.
VTT:llä on käynnissä tutkimushanke, jossa selvitetään, voisiko vaatejätettä muuttaa uudeksi raaka-aineeksi liuottamalla. Liuotusprosessissa kerätään talteen selluloosamolekyylejä, kuten puuvillaa, josta tehdään uutta tekstiilikuitua. Metodi on osoittautunut toimivaksi. Harlin kertoo, että myös polyesterin kemiallinen talteenotto on mahdollista.
Puhdasta villaa käytettiin uudelleen
Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Helena Dahlbo sanoo, että vaikka alalle on tullut uusia toimijoita - esimerkiksi monet vaateketjut ovat alkaneet ottaa vastaan käytettyjä tekstiilejä - kokonaistilanne ei ole merkittävästi muuttunut. Tehokkaita ratkaisuja odotetaan yhä.
Ali Harlinin mukaan tilanne on nyt hyvin erilainen kuin aiempina vuosikymmeninä. Esimerkiksi hyvälaatuista puhdasta villaa pystyttiin ennen käyttämään uudelleen, mutta nyt vaatteet tehdään usein sekoitekuiduista.
Liuotusmenetelmää kaupallistetaan parhaillaan. Harlin kertoo, että menetelmän on tarkoitus ratkaista nimenomaan käyttökelvottomien vaatteiden ongelma, ei lyhentää vaatteiden käyttöikää entisestään tarjoamalla helppo loppusijoituskohde.
- Me ottaisimme vaatteen vasta, kun se on liian huonokuntoinen käytettäväksi.