Keskustan pohjoisen kansanedustajat arvostelevat hallituksen saamelaiskäräjälakiin liittyviä toimintatapoja. He vaativat sitä, että laissa on otettava huomioon kaikkien saamelaisryhmien oikeudet.
Saamelaiskäräjälaki oli etenemässä viime tingassa eduskuntaan, mutta keskusta esti sen ainakin toistaiseksi tänään torstaina. Keskustan mukaan lakia ei voida viedä eduskuntaan nykymuodossaan.
Keskusta moittii pääministeri Sanna Marinia (sd.) siitä, että hän toi erimielisen esityksen valtioneuvostoon.
Lue myös: Saamelaiskäräjäkiistassa aikalisä: Keskustan Kurvinen pyysi lain jättämistä pöydälle – kaksi päivää aikaa
5:39
Kulmuni: Jos halutaan aiheuttaa jännitettä ja kaaosta, jatketaan nykylinjalla
Torniolaissyntyisen keskustan kansanedustajan Katri Kulmunin mukaan keskusta ei ole hyväksynyt lakia missään vaiheessa.
– Jos halutaan aiheuttaa jännitettä Lapin maakuntaan ja kaaosta ja jännitettä eduskuntaan, pääministeri ja hallituksen enemmistö jatkavat tällä linjalla. Jos sen sijaan halutaan noudattaa hallitusohjelmaa, tukea saamelaisten sisällä olevaa väestöä, pitää huolta saamelaiskäräjien opposition oikeuksista, tätä epädemokraattista esitystä ei viedä eteenpäin, Kulmuni totesi MTV Uutisten haastattelussa.
Kulmunin mukaan keskustan ryhmä aikoo keskustella asiasta.
– En usko, että tällä esityksellä, joka on kaatunut eduskunnassa jo aiemmin, on nytkään edellytyksiä menestyä.
Lue myös: MTV:n Eeva Lehtimäki: Saamelaiskiista "erittäin hyvä kuva" hallituksen toimintakyvystä
Lohi: Vuoteen ei tapahtunut mitään
Myös keskustan varapuheenjohtaja, Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva Markus Lohi arvostelee toimintatapaa lain valmistelussa.
– Sisällöstä pitäisi hakea järkevä kompromissi, joka olisi kohtuullinen myös vähemmistössä olevien saamelaisten kannalta, hän totesi.
Lue myös: Tästä saamelaiskäräjälakiin liittyvässä kiistassa on kyse
Lohen mukaan keskusta kyllä haluaa uudistaa lakia, mutta nykyisessä ehdotuksessa ei ole otettu huomioon kaikkia ryhmiä.
– Iso ongelma tässä on se, että kun vuosi sitten minuun otti yhteyttä ministeri Anna-Maja Henrikssonin valtiosihteeri, minä kerroin hänelle, mitkä ovat ongelmakohdat, niin vuoteen ei ole tapahtunut mitään. Ei ole yritetty neuvotella sisällöstä. Nyt kun ollaan viimeisellä rannalla ja aika loppuu kesken, pääministeri ilmoittaa, että nyt tämä tuodaan riitaisena, hän toteaa.
Esitys voitaisiin antaa eduskunnalle ilman hallituksen yksimielisyyttä. Tähän liittyy kuitenkin epävarmuutta siitä, menisikö esitys eduskunnassa läpi.
– Jos pääministeri aikoo saada sen läpi, hän tietoisesti lähtee hakemaan oppositiolta tukea. Yleensähän vähemmistöhallitus toimii tällä tavalla, Lohi sanoo.
Lohi vakuuttaa, että keskusta haluaa parantaa saamelaisten kulttuurisia ja kielellisiä oikeuksia, mutta sen pitää tapahtua, niin että kaikki saamelaisryhmät otetaan huomioon.
Lue myös: Keskustan Saarikko arvostelee pääministerin toimintaa saamelaiskäräjälaissa – Marin: "Olen yllättynyt tästä äkkikäännöksestä"
Mikko Kärnä: Rosvon viittaa on turha sovitella keskustan päälle
Enontekiöläinen keskustan edustaja Mikko Kärnä ei pidä nykyistä esitystä saamelaiskäräjälaista oikeudenmukaisena.
– Juuri kahdeksan saamelaiskäräjien 21 jäsenestä lähetti hätähuudon ministereille ja kansanedustajille, että lakia ei voida hyväksyä tässä muodossa. Keskusta haluaa puolustaa myös vähemmistön vähemmistöä, se on meidän kantamme, Kärnä sanoi.
– Rosvon viittaa on turha sovitella keskustan päälle. Meillä on todellakin valmius lakia muuttaa, mutta silloin täytyy noudattaa hallitusohjelmaa, jossa on kirjattu, että huolehditaan kaikkien saamelaisten ja saamelaisryhmien oikeuksia, Kärnä totesi.
Lue myös: Hallituksen toimintakyky herättää kysymyksiä – Saarikko: "Meillä on vaikea lista hyvin erimielisiä asioita"
Jo kolmas hallitus yrittää uudistusta
Esityksellä on kiire, sillä kaikki loput hallituksen esitykset pitää antaa eduskunnalle ensi viikon torstaihin mennessä, jotta ne ehditään tällä hallituskaudella käsittelemään. Jos esitys ei mene läpi, jää asia seuraavalle hallitukselle.
– Tämä on ihmisoikeuskysymys, ja on häpeällistä, että Suomi ei ole kyennyt tätä asiaa viemään eteenpäin, pääministeri Marin sanoi.
Yksi suurista muutoksista, joihin lain uudistamisella pyritään, liittyy lain saamelaismääritelmään eli siihen, ketkä hyväksytään vaaliluetteloon ja ovat siten äänioikeutettuja ja voivat asettua ehdolle saamelaiskäräjävaaleissa.
Jo kolme peräkkäistä hallitusta on yrittänyt uudistaa saamelaiskäräjälakia.