Kaikki käristynyt ruoka nostaa syöpäriskiä. Ravitsemusterapeutti muistuttaa kuitenkin, että arkijärki kertoo, missä määrin riskejä voi ottaa.
Luultavasti lähes jokaisen suomalaisen mieleen on jäänyt varoitus käristyneen grillimakkaran ja -ruoan syöpää aiheuttavista vaikutuksista.
Ravitsemusterapeutti Jonna Heinonen kuitenkin muistuttaa, ettei mikään yksittäinen asia aiheuta syöpää, vaan sairastuminen on aina monien tekijöiden summa.
Lue myös: Voiko jäätelö olla ravitseva ja terveellinen välipala? Kiinnitä huomiota tähän
– Syöpää ei saa suoraan käristyneestä grilliruoasta, mutta jos sitä syö paljon ja ruoka on tosi koppuraksi käristynyttä, niin kyllähän se syöpäriskiä lisää. Toisaalta niin lisäävät myös tupakointi, alkoholi, liikkumattomuus ja aika moni muukin asia.
– Mutta, jos ruoka palaa ja menee ihan mustaksi koppuraksi, kyllä itse ainakin leikkaisin sen mustuneen osan pois.
Ruoan käristymisessä syntyy karsinogeenejä, jotka lisäävät kehon oksidatiivista stressiä. Samoja aineita syntyy myös esimerkiksi nuotion palaessa.
– Nuotion äärellä istuessaan hengittää savua, jossa on näitä karsinogeenejä.
– Arkijärki kannattaa pitää mielessä. Ei se hallaa tee, jos toisinaan suuhun sattuu sekin käristyneempi makkaran kulma, mutta jos ruokaa ehdoin tahdoin käristää aina, niin kyllähän riski nousee.
Katso myös video: Voiko grillimakkaraa syödä kesän jokaisena päivänä vai aiheuttaako se terveyshaittoja?
1:22
Onko olut hyvä palautusjuoma? Voiko jäätelö olla ravitseva välipala?Terveysmyytit-sarjan uudella kesäkaudella pureudutaan esimerkiksi ravitsemususkomuksiin. Katso koko jakso MTV Katsomosta.
Myyttejä murretaan myös ihotautilääkärin, eläinlääkärin, seksuaalineuvojan ja yleislääkärin kanssa. Ohjelman juontajana toimii MTV Uutisten terveystoimittaja Nelli Hyttinen.
Voiko järvestä saada syyhyn? Entä aiheuttaako ihon palaminen syöpää? Katso kaikki jaksot nyt MTV Katsomosta. |