"Sammuta aivot" tällä helpolla kikalla – voi helpottaa ahdistusta ja auttaa nukahtamaan

TikTokissa leviää videoita "aivojen sammutus" -kikasta, jonka väitetään helpottavan ahdistusta ja auttavan nukahtamista. Neurologiaan erikoistuva unilääkäri Eemil Partinen kertoo, voiko kikka todella toimia.

Useat TikTokin käyttäjät ovat jakaneet ihmeissään videoita yksinkertaisesta ahdistuksenlievityskeinosta, jonka avulla voi tiktokkaajien väitteiden mukaan myös saada helpommin unen päästä kiinni.

Esimerkiksi @dearmydaughters3-käyttäjän jakaman vinkin mukaan aivot saa "sammutettua" peittämällä toisen silmänsä kämmenellään 20 sekunnin ajaksi. 

Jos kikka ei auta, kehottaa nainen kokeilemaan psykologiltaan saamaansa vinkkiä vielä toisella silmällä. 

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Silmät pidetään koko harjoituksen ajan auki.

MTV Uutiset kysyi neurologiaan erikoistuvalta unilääkäri Eemil Partiselta, voiko TikTokissa jo useiden käyttäjien suosittelema vinkki todella toimia.

Tosi mielenkiintoinen vinkki ja hyvinkin voisin ajatella, että tämä voi toimia, Partinen sanoo.

Partinen keksii kolme syytä, miksi kämmen silmän edessä voi rauhoittaa hermostoa.

1. Perustunee samaan mekanismiin kuin silmänliiketerapia

Silmänliiketerapialla eli EMDR:llä voidaan vähentää traumaattisia muistoja tai pelottaviin ja ahdistaviin ajatuksiin liittyviä muistijälkiä. 

Tällä vinkillä ja silmänliiketerapian toimintamekanismilla voisi olla linkki toisiinsa. Kokemuksesta tiedetään, että jos liikutat silmiä nopeasti tai katselet puita metsässä, se vähentää ahdistuksen kokemuksia.

2. Huomion siirto

Tiedetään myös, että ahdistusoireita voidaan lievittää sillä, että huomio viedään siitä ahdistuksesta jonnekin muualle. Jokaiselle ihmiselle huomion siirtoon toimivat vähän eri asiat.

Jotkut käyttävät muita aistimuksia: kylmää, lämmintä tai painon tunnetta. Se, että peittää toisen silmän, on helppo tapa viedä huomio muualle.

3. Vaikutus aivojen rytmisyyteen

Aivoissa on olemassa tietty rytmisyys ja tiedetään, että se muuttuu silloin, jos suljemme silmämme. Kun sitten peitämme toisen silmämme kämmenellämme, voisi ajatella, että aivoissa syntyy erilainen rytmisyys tai jotain eroa siinä rytmisyydessä aivopuoliskojen välillä.

Lopuksi Partinen vielä huomauttaa, ettei TikTokin vinkkiä ole hänen tietojensa mukaan tutkittu kliinisesti, mutta hän uskoo, että se voi todella toimia edellä mainituista syistä.

En näe mitään haittaa siinä, että tällaista kokeilee ahdistukseen. Jos siitä on apua, niin hienoa.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran lokakuussa 2023.

Katso myös: Tällainen on perhoshalaus

Tällainen on ahdistusta helpottava perhoshalaus 0:57
Testaa myös rauhoittava perhohalaus.

Lue myös:

    Uusimmat