Jos ei uni ei tule, kokeile aakkoskikkaa.
Onko sinulla nukahtamisvaikeuksia? Fox News -sivusto vinkkaa, että niin sanottu aakkoskikka voi nopeuttaa unten maille vaipumista.
Nimensä mukaisesti siinä hyödynnetään aakkosia. Unta kaipaava valitsee jonkin kategorian, esimerkiksi laulun sanat tai lomakohteet, ja ajattelee jotain siihen liittyvää aakkosjärjestyksessä kirjain kerrallaan.
Ajatuksena on, että harjoitus pikkuhiljaa vaivuttaa meidät uneen.
Lue myös: Unilääkäri kertoo "säälittävän" asian, joka suomalaisten unikäyttäytymisessä hämmästyttää: "Olen ihan sanaton"
Niksi vie ajatukset pois stressistä
Uniasiantuntija ja neurotieteilijä Chelsie Rohrscheib kertoo Fox Newsille, mistä kikassa on kyse.
Monen mieli on yliaktiivinen, kun olisi aika mennä nukkumaan. Tällöin aivojen ja kehon rentoutuminen on vaikeampaa ja seurauksena voi olla unettomuutta tai huonompi unenlaatu.
– Aakkoskikka pakottaa sinut lopettamaan keskittymisen stimuloiviin tai stressaaviin ajatuksiin, mikä rauhoittaa aivotoimintaa ja auttaa aivoja siirtymään ensimmäiseen univaiheeseen.
Vaihtoehtona meditointi ja syvään hengittäminen
Jos aakkosmenetelmä ei toimi, voit kokeilla esimerkiksi meditointia tai syvähengitystä. Niissä pyritään paitsi hiljentämään mieli myös hidastamaan sydämen sykettä ja hengitystahtia.
– Niin nukahtaminen helpottuu, sanoo Rohrscheib.
Alla olevalla videolla kerrotaan vinkkejä syvään uneen. Juttu jatkuu videon alla.
1:44
Älä yritä nukkua väkisin
Jos mikään näistä tekniikoista ei tehoa, kannattaa nousta sängystä ja siirtyä toiseen hiljaiseen, hämärään tilaan tekemään jotain rentouttavaa.
Voit esimerkiksi lukea kirjaa tai kuunnella musiikkia, kunnes sinua alkaa jälleen nukuttaa.
Rohrscheib vinkkaa kokeilemaan myös progressiivista rentoutumista. Siinä kehonosia jännitetään ja sitten taas rentoutetaan.
Joillekin voi toimia lämmin suihku.
Nukkumisympäristö ja iltarutiinit kannattaa myös laittaa kuntoon.
Jos unettomuus kaikesta huolimatta jatkuu, kannattaa asiasta keskustella asiasta lääkärin kanssa.
Katso myös video: Auttaako 4-7-8-kikka nukahtamaan nopeasti?
1:05
Lue myös: Vältä näitä virheitä, jos haluat nukkua hyvin
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähde: Fox News