SM-liiga jätti hakijaseuran täysin vaille vastauksia oleellisista kysymyksistä: "Valitettavasti kello juoksee"

3:11img
Jokerit jäädytti SM-liigasuunnitelmansa: "Aika paljon epäselvää"
Julkaistu 16.11.2023 08:40
Toimittajan kuva
Antti Rämänen

antti.ramanen@mtv.fi

Lisenssiä jääkiekon SM-liigan hakenut TUTO olisi tarvinnut torstain määräaikaan mennessä vastauksia muun muassa liigaosakkeen hinnan määräytymisestä. SM-liiga Oy ei kuitenkaan ole reagoinut seuran kysymyksiin millään tavalla.

Turkulaisseura yllätti marraskuun alussa ilmoittamalla, että myös se on Kiekko-Espoon lisäksi hakemassa ensi kaudelle paikkaa jääkiekon SM-liigasta. Tilaisuus koitti, kun Liiga pyörsi aiemmin kesällä tekemänsä päätöksen sarjan pysymisestä suljettuna.

SM-liiga ilmoitti sekä TUTO:lle että Kiekko-Espoolle, että sen lisenssitoimikunta tarvitsee liigahakemuksen käsittelemistä varten tietoja, jotka tulee toimittaa marraskuun 16. päivään – siis tähän päivään mennessä.

Liiga on vaatinut hakijaseuroilta muun muassa talousarviota ja kassalaskelmaa siitä, miten seura saa vietyä läpi kolme liiganousua seuraavaa kautta. Tällaisia lukuja on kuitenkin puutteellisten taustatietojen takia mahdotonta saada kokoon.

– Mielenkiintoista nähdä, miten kaikki pystyvät tällaiset dokumentit toimittamaan, hämmästelee TUTO Hockey Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Hollmén.

TUTO olisi kaivannut SM-liigalta tietoja useammastakin sitä askarruttavasta yksityiskohdasta, jotta pääomistajille, pankeille tai mahdollisille uusille yhteistyökumppaneille olisi voitu antaa edes jonkinlaisia tulevaisuuden näkymiä. Nyt seura aikoo toimittaa lisenssitoimikunnan pyytämät paperit määräaikaan mennessä, mutta osakkeen hankkimisen osalta tilanne on edelleen auki.

Yksi oleellisimmista kysymyksistä on, mistä TUTO:n kohdalla 3,6 miljoonan euron suuruiseksi määritelty liigaosakkeen hinta muodostuu. Toinen taas sitä, mitä maksetulle osakkeelle tapahtuu, jos seura jatkossa putoaa karsintojen kautta takaisin Mestikseen.

– Olemme pyytäneet SM-liiga Oy:ltä tietoja, koska lisenssitoimikunta ei osannut vastata niihin, sillä yksikään meidän omistajamme tai uusi yhteistyökumppani ei ole valmis laittamaan blankkoon shekkiin nimeään alle, että lähden mukaan ja sitoudun ostamaan sikaa säkissä, Hollmén sanoo.

– Näihin meille ei ole vielä annettu vastauksia, ja valitettavasti kello juoksee aika kovaa deadlinen osalta.

Hollmén epäilee myös, selviäisivätkö kaikki nykyiset SM-liigaseurat vastaavasta talouden stressitestistä.

Mistä liigaosakkeen hinta muodostuu?

Liigalisenssin hakemista suunnitelleissa seuroissa SM-liigan ilmoittamat hakuehdot näyttäytyvät täysin mielivaltaisina. Kotimaan kentille paluunsa jälkeen ensimmäistä Mestis-kauttaan pelaava Jokerit ilmoittikin jo maanantaina, ettei se voi nykyisillä ehdoilla hakea liigapaikkaa edes syksystä 2025 lähtien.

Ihmetystä on herättänyt myös eri seuroille annettu hinta liigaosakkeelle. Jokereille se oli 3,8 miljoonaa, mutta ensi kaudeksi paikkaa hakevalle TUTO:lle 3,6 miljoonaa euroa. Kiekko-Espoosta saatujen tietojen mukaan seuralle ei ole vielä osakkeen lopullinen hinta selvinnyt.

Sportin, KooKoon ja Jukurien alle kymmenen vuotta sitten maksamaan 1,8 miljoonasta euroon verrattuna osakkeen hinta on siis joka tapauksessa tuplaantunut.

LUE MYÖS: SM-liigan hintalappu tuli järkytyksenä Jokereille: "Ei ole perusteltu millään tavalla" – näin Liiga-pamppu kommentoi

TUTO:n toimitusjohtaja Hollménille yhtälö ei avaudu, sillä SM-liiga Oy:n viimeisin liikevaihtokin osoitti vain 31,2 miljoonaa euroa, josta noin kaksi kolmasosaa on tv-sopimuksen tuottamia rahoja. Jos tällainen yhtiö lakkaisi olemasta, eivät 15 osakasta saisi velkojen vähennyksen jälkeen kassaan jäävistä rahoista kuin roposia.

Sanoman tietojen mukaan esimerkiksi Blues sai vuonna 2016 konkurssinsa jälkeen liigaosakkeestaan vain 295 000 euroa.

Mitä tapahtuisi putoajaseurojen osakkeille?

Hollmén nostaa esiin myös olennaisen kysymyksen siitä, miten liigaosakkeen kanssa jatkossa toimitaan, kun karsinnat palaavat.

– Putoaako karsinnan häviävä joukkue Liigasta, jos nouseva seura ei täyttäisi lisenssiehtoja? Ja onko putoava seura velvollinen myymään osakkeensa nousijalle ja mikä hinta silloin on? Hollmén kysyy.

Vuonna 2000 perustetun SM-liiga Oy:n alkuperäiset osakkaat ovat maksaneet osakkeen nimellisarvon, joka oli Ylen vuonna 2016 tekemän selvityksen mukaan vain 16 818 euroa.

Tämän jälkeen vuonna 2005 sarjaan liittynyt KalPa maksoi jo vähän enemmän, mutta ei suinkaan yhtä paljon kuin 1,8 miljoonaa pulittaneet Sport, KooKoo ja Jukurit vuosikymmen myöhemmin.

LUE MYÖS: "Onko siinä järkeä" – Kiekko-Espoo yhä pimennossa 

Uusilla liigahakijoilla ei ole myöskään mitään takeita siitä, mikä on jatkossa osakemaksua määrittelevän mediasopimuksen arvo. Jos se putoaa rajustikin, kuten on ennakoitu, laskeeko myös Mestikseen putoaville seuroille takaisin maksettava summa?

– Jos se on pääomavakuudellinen, että maksamme nyt 3,6 miljoonaa siitä ja SM-liiga Oy sitoutuu lunastamaan sen meiltä takaisin 3,6 miljoonalla, niin silloin saisimme siihen useammastakin pankista varmasti rahat, Hollmén maalailee.

10:12img

Kiekkoraati: SM-liigan laajenemista peittää epäselvyys – mihin osakkeen hinta perustuu?

Tuoreimmat aiheesta

Liiga