"Enkö minä saa kuunnella musiikkia?" – näin virkamies ja marja-yrittäjä perustelivat viuluhankintoja poliisille

AOP viulunsoittoa kuvituskuva
Virkamies ja marjayrittäjä sopivat kulisseissa tuhansien eurojen viuluhankinnasta virkamiehen lapselle. Kuvituskuva.Kaisa Siren / All Over Press Finland
Julkaistu 27.08.2024 05:57

MTV UUTISET – STT

Virkamies kertoi esitutkinnassa, että hän ja marjayrittäjä tekivät vastikkeellisen sopimuksen.

Marja-alan korruptio-oikeudenkäynnissä Helsingin käräjäoikeudessa kuullaan tänään törkeästä lahjuksesta syytettyä virkamiestä ja marjayhtiön toimitusjohtajaa. 

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallitusneuvos Olli Sorainen on syytteessä törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Polarica Marjahankinnan entistä toimitusjohtajaa Jukka Kristoa syytetään törkeästä lahjuksen antamisesta. Molemmat kiistävät syytteen.

Soraista kuulusteltiin esitutkinnassa loppuvuodesta 2022. 

Ensimmäisessä kuulustelussaan hän sanoi olevansa yllättynyt ja epäuskoinen ja tuntuvan perusteettomalta, että häntä kuullaan rikoksesta epäiltynä. 

Hän sanoi, ettei ymmärrä, miksi hänen epäillään ottaneen lahjuksen ja syyllistyneen virkarikokseen.

– Ministeriön virkamiehenä en ole sellaisessa asemassa ja rakennelmissa mukana, jonka mukaan voisin näissä rikosnimikkeissä mainittuja teonkuvauksia täyttää.

Kolmannessa kuulustelussa poliisi kysyi Soraiselta, onko hän saanut Kristolta jotakin taloudellista hyötyä.

– En, Sorainen vastasi.

Poliisi jatkoi kysymällä, onko hänen läheisensä saanut Kristolta jotakin taloudellista hyötyä.

– Ei, Sorainen vastasi.

Sitten poliisi kysyi, millainen viulu hänen perheenjäsenellään on.

– Tämä kuudes viulu on Polarican omistama. En pidä sitä taloudellisena etuna, koska siihen liittyy tämä vastavuoroisuus, Sorainen sanoi.

Lue lisää: "Mietin vain, ettei oma perse palaisi" – lahjuksen ottamisesta syytetty hallitusneuvos puhui korruptiosta useissa viesteissään

"Olet pitkän linjan virkamies"

Soraisen ja Kriston viestinvaihdon perusteella Sorainen pyysi joulukuussa 2019 Kristoa "sponsoroimaan" läheisensä viuluharrastusta ja Kristo suostui. 

Kaksi vuotta ensimmäisestä viuluhankinnasta, alkuvuonna 2022 Sorainen otti uudelleen yhteyttä Kristoon, ja Kristo myöntyi osallistumaan viulun päivittämiseen parempaan.

Sorainen kertoi esitutkinnassa, että hän ja Kristo tekivät vastikkeellisen sopimuksen, jonka mukaan viulun käyttöoikeutta vastaan perheenjäsen käy ilmaiseksi soittamassa Kriston tai Polarican tilaisuuksissa.

Kuulustelussa poliisi kysyi Soraiselta, miksi hän ei ollut kertonut työpaikallaan ministeriössä, että Kristo oli hankkinut viulun hänen läheisensä käyttöön. Sorainen sanoi, ettei nähnyt sille mitään syytä.

– Olet pitkän linjan virkamies. Etkö nähnyt viuluehdotusta tehdessäsi mitään erikoista siinä, että samaan aikaan virkatoimesi kuitenkin liittyvät Kriston harjoittamaan liiketoimintaan? kuulustelija kysyi.

– En nähnyt viulun käyttöoikeudella taloudellista arvoa, koska se oli vastikkeellinen, Sorainen vastasi.

Lue lisää:  Marja-alan korruptio-oikeudenkäynti alkaa: Ministeriön virkamiehen syytetään ottaneen lahjuksen ison marjayhtiön toimitusjohtajalta

Kristo sanoi vaivaantuneensa pyynnöstä

Kristolta kysyttiin hänen omassa kuulustelussaan, miksi hän oli hankkinut Soraisen perheenjäsenelle viulun.

– Enkö minä saa kuunnella musiikkia? Ei siinä sen kummempaa. Minusta on hieno kuunnella ihmisiä, jotka osaavat soittaa. Hän on sitten luvannut tulla soittamaan tilaisuuksiin viulua, Kristo vastasi.

Poliisi kysyi, näkeekö hän mitään ongelmaa siinä, että on ostanut arvoviulun ministeriön korkealle virkamiehelle, jolla on keskeinen rooli marjanpoimijoihin liittyvässä päätöksenteossa.

– En ole tiennytkään, että hänellä on keskeinen rooli.

Kristo kertoi poliisille olleensa "vähän vaivaantunut", kun Sorainen pyysi viulua häneltä.

– Nimenomaan siitä, ettei kysymys ole korruptiosta tai lahjonnasta, hän sanoi.

Poliisi kysyi, miksi hän sitten lähti siihen mukaan.

– Se on hyvä kysymys ja vituttaa vieläkin.

Kristo sanoi miettineensä, millaisiin ongelmiin hän voi joutua, jos ei suostu Soraisen pyyntöön.

– Niin että millä tavalla elämä voi hankaloitua.

Lue myös: Marjanpoiminnan muuttaminen työsuhteiseksi ei poistaisi kaikkia hyväksikäytön riskejä, arvioidaan lausunnoissa

Syyttäjä: intressissä yhtiön hyöty

Sorainen on osallistunut keskeisesti prosessiin, jossa päätetään, kuinka paljon ulkomaisia marjanpoimijoita Suomeen vuosittain tulee. 

Esitutkintamateriaalin mukaan Sorainen sai syksyllä 2020 – eli ensimmäisen viulun hankinnan jälkeen – tietoonsa marjanpoimijoiden palautteet kuluneesta poimintakaudesta. 

Huonon palautteen takia Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto ehdotti Polarican poimijamäärään neljänneksen vähennystä kaudelle 2021.

Poliisin mukaan Sorainen osallistui Kriston yritysten liiketoimintaan liittyvien poimijamäärien käsittelyyn ilman ministeriön toimivaltaa ja toimenkuvansa ulkopuolella.

– Sorainen on ollut mukana menettelyssä, jonka seurauksena Polarica Marjahankinta Oy:n poimijamäärä ei pienentynyt. Polarica Marjahankinta Oy:n menettelyssä saama hyöty on arviolta ainakin 780  000 euroa vastaten satoja tuhansia kiloja poimittuja marjoja, esitutkintamateriaalissa sanotaan.

Syyttäjä sanoi lahjusjutun oikeudenkäynnin ensimmäisenä käsittelypäivänä, että Polaricassa on ollut "kristallinkirkas" ymmärrys, että Sorainen voi vaikuttaa yhtiön saamien thaipoimijoiden määrään.

– Tämä tehdään siinä intressissä, että tästä on yhtiölle hyötyä, valtionsyyttäjä Mari Mattila sanoi.

Kristo on Lapin käräjäoikeudessa syytteessä 77 törkeästä ihmiskaupasta. Syytteissä on kyse Polaricalle marjoja poimineiden thaimaalaisten kohtelusta. Kristo kiistää nämäkin syytteet.

Tuoreimmat aiheesta

Rikosepäilyt