"Mietin vain, ettei oma perse palaisi" – marjakäräjillä syytetty hallitusneuvos puhui korruptiosta useissa viesteissään

Keskusrikospoliisin (KRP) esitutkinnan mukaan marja-asioissa vaikuttanut hallitusneuvos mielsi korruption mahdollisuuden viuluhankinnoissa marjayrittäjän kanssa, mutta jatkoi toimintaansa siitä huolimatta.

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallitusneuvosta Olli Soraista syytetään lahjuksen ottamisesta Polarica Marjahankinnan entiseltä toimitusjohtajalta Jukka Kristolta poikkeuksellisessa oikeudenkäynnissä, joka alkoi maanantaina Helsingin käräjäoikeudessa.

Syytteiden mukaan Sorainen pyysi Kristoa tai Polaricaa maksamaan perheenjäsenelleen tuhansien eurojen arvoisen viulun. Myöhemmin Sorainen pyysi, että soitin vaihdetaan toiseen, vielä kalliimpaan viuluun.

"Polaricalle mannekiini?"

Esitutkinnan mukaan Sorainen lähetti joulukuussa 2019 virkasähköpostistaan Kristolle viestin otsikolla "Polaricalle mannekiini?". Viestissä Sorainen kysyi, kiinnostaisiko Polaricaa lähteä sponsoroimaan hänen alaikäistä perheenjäsentään.

Varsin tuttavalliselta vaikuttavassa viestissä Sorainen listasi perheenjäsenensä esiintymisiä sekä kehui tämän soitto- ja kielitaitoa sekä ulkonäköä. Sorainen myös ehdotti, että perheenjäsen voisi soittaa "Polarican logoissa, Polarican tilaisuuksissa jne".

KRP:n esitutkinnan mukaan kumpaakaan viulua ei käyty soittamassa missään Polarican tai Kriston tapahtumissa eikä muutakaan markkinointitoimintaa tapahtunut.

Kun Kristo vastasi, että he voisivat lähteä mukaan viulun sponsorointiin 4 000–5 000 eurolla, Sorainen ehdotti, että soitin hankitaan Polarican omistukseen ja siihen sovitaan kirjallisesti maksuton käyttöoikeus.

– Eli vastavuoroinen sopimus, jolloin sitä ei voida pitää lahjuksena tms., Sorainen kirjoitti.

Sorainen lähetti Kristolle luonnoksen tällaisesta sopimuksesta, mutta KRP:n mukaan varsinaista allekirjoitettua sopimusta ei tutkinnassa saatu haltuun. Kuulusteluissa Sorainen kertoi, että sellainen "oli ainakin tarkoitus tehdä".

Iltapuheita viinissä ja rommissa

Helmikuussa 2022 Sorainen lähetti Kristolle virkasähköpostistaan viestin, jossa pyysi Kristoa tai tämän yhtiötä osallistumaan viulun päivittämiseen kalliimpaan.

– Jukka, kiitos eilisistä iltapuheista, oli tosi virkistävää miettiä asioita kanssasi pienessä rose-viinissä. Ja rommissa. Sivujuonteena, nöyränä vinkkinä, arvoviulut nousevat arvossa potentiaalisesti, arvoaan ne eivät menetä koskaan, Sorainen aloitti.

Sorainen kertoi, että aiemmin hankitun viulun arvo on nyt noussut noin 7 000 euroon, "ellei enemmän".

– Nämä Jukka ovat pieniä rahoja sinun lompsassasi. Ehdotukseni sinulle kuitenkin olisi, että laittaisimme tämän viulun myyntiin ja ostaisimme vielä paremman viulun. Sekin maksaisi, mutta senkin arvo nousisi soiton myötä nopeasti. Ja tosiaan olisi kyse Polarican markkinoinnista eikä korruptiosta. Mitä sanot?

Kun Kristo myöntyi, Sorainen lähetti asiasta viululiikkeeseen viestin, joka päättyy: "Hienotunteisuuteenne vedoten pyytäisin, ettette Jukka Kriston laskussa viittaisi Olli Soraisen laskuun, vaan että merkkinä hänen laskussaan olisi esim. että "osuutenne viulun ostohinnasta".

Varoitettiin korruptiosta

Tutkinnassa nostetaan esiin myös Soraisen muille ihmisille lähettämiä viestejä. Kesällä 2020 Sorainen lähetti tuttavalleen sähköpostin, jossa kertoi, että Polarica omistaa viulun ja että "(nimi salattu) ei tykkää tästä, kuten varmaan arvasit. Sanoo, että minun pitäisi varoa korruptiota :)".

KRP tiedotti laajan ihmiskauppatutkinnan alkamisesta lokakuussa 2022. Muutamaa päivää myöhemmin Sorainen viestitteli asiasta ulkoministeriössä työskentelevän tuttavansa kanssa.

– Mietin vain ettei oma perse palaisi kun on ollut vuosien aikana yhteyksiä Kristoon. Varmasti KRP käy läpi Kriston hänen sähköpostinsa ym. Joten kannattaa varautua :(

Lue myös:

    Uusimmat