Ainakin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä syöpäoperaatioita on jouduttu siirtämään koronatilanteen vuoksi.
Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila kommentoi aiemmin tällä viikolla MTV Uutisille, että syöpäleikkausten toteutuminen on vaarassa, mikäli koronatilanne heikkenee nykyisestä.
– Jos me vielä tällä hetkellä pystymme tekemään esimerkiksi syöpäoperaatiota, ei ole takeita, että pystyisimme tekemään niitä myös jatkossa, mikäli tautitilanne heikkenee ja henkilöstöpula samanaikaisesti pahenee, Varhila sanoi.
Varsinais-Suomessa leikkauksia on siirretty
Sairaanhoitopiirien mukaan esimerkiksi syöpäleikkausten peruminen kokonaan on epätodennäköistä.
Joitakin syöpäleikkauksia on kuitenkin jo jouduttu siirtämään ainakin Varsinais-Suomessa.
– Itse pidän tätä pienenä varoituksena siitä, mihin tilanne voi vaikeimmillaan mennä. Toistaiseksi toimenpiteitä on lähinnä jouduttu siirtämään muutamalla päivällä eteenpäin. Siihen on vielä matkaa, että todella suuria määriä toimenpiteitä jouduttaisiin siirtämään, kertoo johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.
Pietilän mukaan joulukuun aikana on siirretty "useita toimenpiteitä".
– Varsinais-Suomessa ja myös muualla Suomessa on epidemian aikana useaan otteeseen jouduttu siirtämään toimenpiteitä, myös syöpäleikkauksia ja sydänleikkauksia.
– Raskasta jälkihoitoa teho-osastolla vaativan kirurgian osalta arvioimme päivittäin, mitä toimenpiteitä voidaan tehdä ja mitä ei.
Kiireellinen potilas menee aina edelle
Pietilä sanoo, että syöpäleikkaukset eivät ole päivystyksellisiä toimenpiteitä ja siksi tehohoitoa vaativat koronapotilas voi mennä syöpäleikkausta vaativan potilan edelle, jos tehohoitopaikoista on pulaa.
– Kiireellinen potilas menee aina kiireettömän potilaan edelle. Syöpäleikkaus voi olla kiireellinen, mutta se ei ole päivystyksellinen.
– Ensin hoidetaan potilaat, jotka ovat erittäin suuressa välittömän menehtymisen vaarassa ilman tehohoitoa. Onneksi syöpäkirurgiassa hyvin harvoin ennustu riippuu yhdestä tai kahdesta päivästä.
Pohjois-Pohjanmaalla suljettu kaksi osastoa
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on supistettu kiireetöntä hoitoa koronatilanteen vuoksi. Ennen joulua suljettiin kaksi kirurgista vuodeosastoa.
– Mikäli koronapotilaiden määrän kasvun myötä sairaalakuormitus edelleen kasvaisi, joudumme supistamaan lisää. On mahdollista, että ainakin lyhytaikaisesti kuormitushuipussa joutuisimme siirtämään kiireellisiäkin leikkauksia jonkin verran eteenpäin, kertoo vastaava johtajaylilääkäri Päivi Laurila.
Laurilan mukaan leikkausten mahdolliset siirrot arvioidaan aina yksilöllisesti potilaan tila huomioiden.
– Näin teemme tälläkin hetkellä tehohoitoa vaativien leikkausten suhteen, mikäli teholla ei ole vapaita paikkoja. Jos hoidon tarve on suurempi kuin saatavilla olevat resurssit, hoidetaan potilaat kiireellisyysjärjestyksessä ja turvataan välittömässä hoidon tarpeessa olevat ensin.
Lue lisää: Näin hurjasti leviävä omikron vaikuttaisi sairaalan ja pelastustoimen toimintaan sekä Finnairiin: "Pulaa on enemmänkin henkilökunnasta"
HUS: Hoidon lisäsupistaminen epätodennäköistä
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) vastaava johtajaylilääkäri Veli-Matti Ulanderin tiedossa ei ole, että HUS:ssa olisi jouduttu siirtämään syöpäleikkauksia koronatilanteen vuoksi.
– Minun tiedossani ei ole, että ykköskiireellisyysluokan leikkauksia olisi jouduttu siirtämään. Syöpähoidot ja kiireellinen hoito on se, mitä ylläpidetään viimeiseen asti. Ensin supistetaan kiireetöntä hoitoa.
Ulanderin mukaan kiireellisen hoidon supistaminen nykyisestä on mahdollista mutta epätodennäköistä.
– Aina se mahdollista on, mutta tällä hetkellä en pitäisi sitä lähiviikkojen aikana todennäköisenä. Kukaan ei tietysti pysty ennustamaan tulevaisuutta kovin pitkälle.