Suomalainen rallilupaus Roope Korhonen otti hiljattain rallin MM-sarjan WRC3-mestaruuden.
WRC3-sarjan mestaruus oli suomalaiselta kova näyte ja hänen tulevaisuutensa näyttää nyt kirkkaalta. Jo aiemmin on liikkunut huhuja, että Korhonen pääsisi ajamaan ensi kaudella Toyotan uutta Rally2-autoa.
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala esittää arvion, mitä Ott Tänakin loikasta seuraa
Rautio Motorsport -tallin miehistöön kuuluva Korhonen ei vielä pysty vahvistamaan ensi kautensa kuvioita.
– Ei ole vielä mitään isommin lyöty lukkoon, Korhonen sanoo MTV Urheilulle.
– Mutta kyllä tiimin puolelta on annettu ymmärtää, että ajohommat saisivat jatkua. Ensi vuoden ympärillä touhutaan jo. Varmasti tulemme ajamaan Suomessa ja maailmalla. Fiesta-ajot on nyt ajettu, mutta Rally2:lla varmaan ajetaan.
– Se, mikä auto se on, niin se on vielä ihan auki. Pyrkimys olisi saada joku tuoreempi kuin Polo, Korhonen linjaa.
Toyota tuo ensi kaudeksi markkinoille uuden Rally2-autonsa. Toyota ei kilpaile omana tiiminään MM-sarjassa, vaan se myy autot eteenpäin. Korhonen ei pysty ainakaan tässä kohtaa vahvistamaan, että hän ajaisi Toyotalla ensi kaudella.
– Ei ole mitään vahvistusta. Se on varmasti yksi potentiaalisista vaihtoehdoista, mutta ei ole mitään varmempaa siitä, Korhonen kertoo.
Korhonen sanoo, ettei hän ole päässyt testaamaan uutta Toyotan Rally2-autoa. Sen ajaminen ensi kaudella kuitenkin kiinnostaisi.
– Kyllä mä näkisin sen hyvänä juttuna moneltakin kannalta. Totta kai se on vielä kysymysmerkki, että mikä se suorituskyky tulee olemaan sitten. Totta kai se on uusi ja moni sitä haluaa. Sillä saisi tietysti sellaista media-arvoa. Olisi mielenkiintoista päästä ihan uuteen autoon ja olisi mielenkiintoista päästä sellaiseen tilanteeseen, että sitä voisi vähän kehittää ja viedä omaan suuntaan. Pololla on ajettu jo niin paljon Suomessakin, että aika valmiiksi oli tiedossa jo säädöt, mitkä on hyvät. Ei ole tarvinnut pyörää keksiä uudestaan.
LUE MYÖS: Kalle Rovanperällä edessä ottelupallo – suomalaistähdeltä arvio: "Ovat varmaan hurjia"
LUE MYÖS: Esapekka Lapista erikoista puhetta – rallipomon kehuja seurasi mystinen vastaus
Korhonen uskoo tässä kohtaa, että ensi kaudella alla on joka tapauksessa Rally2-auto.
– Näin on tosiaan manageri Markun (Markku Rautio) kanssa puhuttu. Auto ja se, mitkä rallit ajetaan, niin ne ovat vielä tässä kohtaa kysymysmerkkejä. Suomessa ajetaan SM-sarjaa ja MM-sarjassa WRC2:sta.
Korhosen mukaan hyppy WRC3-luokasta WRC2-luokkaan olisi iso.
– Kyllä se on siinä mielessä iso hyppy, että taso nousee. Taso on noussut, kun ykkösessä on ollut paikat niin kiven alla ja sinne on tullut näitä entisiä tehdaskuskejakin vetelemään, Korhonen sanoo.
– Se on yksi asia ja toinen on sitten se, että tänä vuonna, kun ajettiin Fiestalla noita rankempia sorakisoja, niin siinä joutui aika paljon säästelemään ja miettimään sitä sellaisena kestävyyskisana. WRC2:ssakin pitää tietysti pitää vehkeet ehjänä, mutta siellä sitä ei voi enää liikaa miettiä, sillä muuten tulee liikaa tappiota. Kun sinne pääsee, niin varmasti aika paljon kilpailullisemmaksi muuttuu, Korhonen ennakoi.