Suomalaisia kohtaan avattiin tuli Libanonissa, kertoo Maavoimat verkkosivuillaan. Välikohtauksessa ei sattunut henkilövahinkoja.
UNIFIL-operaation suomalaisrauhanturvaajat olivat suorittamassa partiointitehtävää Etelä-Libanonissa lauantaina 16. marraskuuta, kun partiota kohtaan avattiin tuli kello 15.50.
Partio oli liikkeellä viidellä panssaroidulla ajoneuvolla Ma'Rakahissa. Ajoneuvoa kohtaan ammuttiin käsiaseilla useita laukauksia ja yhden panssaroidun partioajoneuvon takalasi rikkoontui.
Rauhanturvaajat poistuivat saman tien kotitukikohtaansa, tiedotteessa kerrotaan. He eivät loukkaantuneet.
Syytä välikohtaukselle ei Maavoimien mukaan tiedetä.
Näin kommentoi komentaja Honkanen
Suomen Libanonissa olevan kriisinhallintajouko komentaja, everstiluutnantti Jukka Honkanen kertoo MTV Uutisille puhelimitse, että tulitus tapahtui lähellä Ma’Rakahin kylää.
– Asemaltamme noin kymmenen kilometriä länteen, hän kuvailee.
Honkanen kertoo, että partio oli normaalisti suunnitellulla partioreitillään ja oli jo palaamassa takaisin tukikohtaan, kun tulitus alkoi.
– Yhtäkkiä tuli avattiin heitä kohtaan takaa, jolloin hetken harkinnan jälkeen partiojohtaja päätti, että nyt sitten vaan nopeasti alueelta pois.
Honkanen kertoo, että mukana oli kaiken kaikkiaan 16 suomalaista. Se on normaali partion vahvuus.
Neljässä panssariajoneuvossa oli kussakin neljä suomalaista. Honkasen mukaan viides ajoneuvo oli ranskalaisten. Nämä olivat vastikään tulleet alueelle ja olivat tutustumassa siihen.
Hänen mukaansa ei ole mitään tietoa siitä, ketkä tulituksen takana olivat tai oliko ampujia yksi tai useampi eikä hän lähde spekuloimaan asiaa.
Honkanen kertoo, että takimmaisen ajoneuvon oikeanpuoleinen takalasi rikkoontui tulituksessa.
Adrenaliini sai kierroksille
Kysyimme myös, miten tilanne vaikutti suomalaisten rauhanturvaajien mielentilaan
– Sanotaan, että hieman ehkä normaalia terävämmässä kunnossa, Honkanen kuvailee adrenaliinin ja tilanteen vaikutusta.
– Ihan positiivisella mielellä eikä mitään paniikin oireita tai vastaavaa.
Honkanen kertoo, että tapahtuneesta tehdään raportti ja analysoidaan tilannetta yhdessä ranskalaisen kumppanin kanssa, jonka kanssa pataljoonassa toimitaan. Lisäksi odotetaan, tuleeko Unifilin johtoesikunnasta toimintaohjeita.
Honkasen mukaan pitäisi olla täysin selvää, että YK:n rauhanturvaajia kohtaan ei missään tilanteessa pidä kohdistaa väkivaltaa.
– Tämä ei ole hyväksyttävää toimintaa, hän sanoo.
Honkasen mukaan suomalaiset rauhanturvaajat voivat edelleen toimia alueella.
– Tilanne alueella on koko ajan hieman kiristynyt ja olemme joutuneet sopeuttamaan toimintaamme sen mukaisesti.
– Olemme koko ajan täydessä valmiudessa myöskin menemään tarvittaessa vaarallisemmille alueille.
Kaiken kaikkiaan alueella on tällä hetkellä 200 suomalaista. Suurin osa heistä vaihtuu muutaman viikon päästä, marras-joulukuun vaihteessa.