Suomen koronarokotteet ovat maksaneet jo lähes 600 miljoonaa – hävikkiin joutunut lähes kaksi miljoonaa rokotetta

2:25img
THL:n mukaan rokotteita on jouduttu hävittämään jo lähes kaksi miljoonaa ja viranomaisten arvion mukaan lisää rokotteita päätyy hävitettäväksi.
Julkaistu 26.01.2023 18:23
Toimittajan kuva

Raija Kantomaa

raija.kantomaa@mtv.fi

@RaijaKantomaa

MTV:n saamien tietojen mukaan koronarokotehankintoja on rahoitettu valtion talousarvioista viimeisten kolmen vuoden aikana lähes 600 miljoonalla eurolla.

Covid-19-rokotteisiin lisähankintaan on tälle vuodelle budjetissa varattu vain 35 miljoonaa euroa.

Tähän saakka viranomaiset eivät ole suostuneet paljastamaan rokotteiden hintaa, mutta MTV Uutiset sai hankittua tiedon, sillä valtion talousarvion määrärahat ovat julkisia. EU:n tekemän yhteishankintasopimuksen mukaan rokotevalmistajille maksettu yksittäisen rokotteen hinta on pidettävä salassa.

Sosiaali- ja terveysministeriöstä ei voida tarkentaa, mikä on yksittäisen rokotteen hinta, sillä se voisi vaarantaa mahdollisesti myös tulevien rokotteiden saamisen.

Rokotteita joudutaan hävittämään

Koronarokotteita on hankittu Suomeen kaikkiaan 19 miljoonaa kappaletta, jotta jokaisella rokotusta haluavalla olisi mahdollisuus ottaa rokote.

THL:n mukaan rokotteita on jouduttu hävittämään jo lähes kaksi miljoonaa ja viranomaisten arvion mukaan lisää rokotteita päätyy hävitettäväksi.

THL:n asiantuntijalääkärin Mika Muhosen mukaan esimerkiksi lasten rokotuskattavuus 5-11-vuotiaissa on jäänyt kahden annoksen kohdalla vain 13 prosenttiin. 

– THL ei suosittele rokotuksia perusterveille yhtätoista vuotta nuoremmille, kuin vain siinä tapauksessa, jos hoitava lääkäri sitä suosittelee. 

Rokottamattomia ei juuri ensirokotteessa enää käy

Muhosen mukaan neljävuotiaiden rokotukset ovat alkamassa hyvinvointialueilla.

– Suomessa on myös yhä lähes puoli miljoonaa täysi-ikäistä, jotka eivät ole ottaneet yhtään koronarokotusta. 

Muhonen toteaa, että meillä on yhä alkuperäistä Comirnatyn rokotetta maassa yli puoli miljoonaa, joita kannattaa antaa vain ensimmäisenä tai toisena annoksena.

– Rokottamattomien osuus ei juurikaan enää ole pienentynyt, vaikka Suomeen hankittiin esimerkiksi Novavaxilta perinteisiä rokotteita, joita on sadastatuhannesta rokotteesta käytetty vain 2100 kappaletta.

Huoli riskiryhmäläisten rokotusinnon lopahtamisesta

Viranomaiset ovat huolestuneet rokotusinnon lopahtamisesta, sillä sadat tuhannet ikäihmiset ja riskiryhmäläiset eivät ole ottaneet THL:n suosittelemaa tehosterokotusta vakavaa tautia vastaan.

THL:n asiantuntija kehottaakin ottamaan yhä suositellut rokotteet, jotka vahvistavat nimenomaan vakavan taudin suojaa.

– Rokotusten heikkoon eteneemiseen voi olla monta syytä. Moni on saattanut sairastaa jo syksyllä taudin jolloin he on voinut saada siitä tuoretta suojaa.

Muhosen arvion mukaan tässä on voinut syntyä rokotusväsymystäkin, kun niin monta rokoteannosta on riskiryhmäläisille suositeltu.

Tuoreimmat aiheesta

Koronarokotus