Suomen mitalitoivon ratkaisu aiheutti hämmästelyä olympialaisissa – "Voi katsoa kalastusvideoita"

Suomalaisjudoka Luukas Saha suitsuttaa ottelemista Ranskassa – kisaisännillä "aika machomeininki" 0:54
Suomalaisjudoka Luukas Saha suitsuttaa ottelemista Ranskassa – kisaisännillä "aika machomeininki".

Judoka Luukas Saha haluaa jättää kisalatautumisen ottelupäivän aamuun myös Pariisin olympialaisissa. 

Saha, 26, nosti itsensä olympialaisiin ja mitalispekulaatioihin saavuttamalla MM-pronssia 66 kilon painoluokassa viime toukokuussa. 

Suomalaismedia pääsi jututtamaan Sahaa Pariisissa perjantaina. Jo edellisenä päivänä olympiajoukkueen viestintäpäällikkö Mika Noronen oli ilmoittanut, ettei Saha halua tietää avausvastustajansa nimeä. 

Tämä herätti ihmettelyä, mutta tapa on laajemminkin suomalaisten kamppailulajiurheilijoiden käytössä Pariisissa. Saha on toiminut näin jo kymmenen vuoden ajan, ja hän luottaa muutenkin järkähtämättömästi tapoihinsa.  

– Se on yksi niistä rutiineista, joista yritetään pitää kiinni. Itselleni paras lataus tulee kisa-aamuna, adrenaliinit ja muut, niin turha on sitä ennen jännittää. 

– Kaikista vastustajista tiedetään etukäteen, mitä he tekevät, niin siitä on vain harmia tietää vastustaja etukäteen. Nyt voi katsoa kalastusvideoita ja chillailla huoneessa. Se riittää minulle, Saha kommentoi hymyillen. 

Vaikka Saha pitää itsensä vielä pimennossa, ottelukaavio on jo tarjolla uteliaille. Avausottelussaan sunnuntaina suomalainen kohtaa Turkin Muhammed Demirelin ja mahdollisessa neljännesvälierässä moldovalaisen Denis Vierun, joka on olympiaturnauksen ykkössijoitettu. 

Sahan valmentaja Rok Draksic on jo pohjatyönsä tehnyt. 

– Luukas on kohdannut Demirelin kahdesti, alla on voitto ja tappio. Joten ottelusta tulee mielenkiintoinen, tulos on täysin avoin, Draksic perkasi MTV Urheilulle. 

– Seuraavalla kierroksella Luukas kohtaisi ykkössijoitetun Vierun. Ottelut häntä vastaan ovat olleet usein tiukkoja, joten ilmapiiri on positiivinen, sillä kaikki on mahdollista. 

Draksicin mukaan Sahan menestysmahdollisuudet paranevat ottelulta suhteessa muihin, sillä suomalainen on loistavassa fyysisessä kunnossa. 

– Tärkeintä on pitää pää kylmänä ja välttää virheitä, slovenialaisvalmentaja summaa. 

"Turha tavoitella mitään muuta"

Draksicilla on ollut merkittävä rooli suomalaisen judon nousussa. Sahan lisäksi raskassarjalainen Martti Puumalainen on saavuttanut kansainvälistä menestystä, ja on mukana myös Pariisissa. 

Sahan mukaan Draksicin suhteet ovat mahdollistaneet esimerkiksi ulkomaanleirien tuplaamisen aiempaan. Olympialaisten alla sparrivastustajia saapui ulkomailta. 

Harjoituksissa vaatimustaso on noussut. 

– Suurin muutos on asenne koko tekemisessä. Koko porukka uskoo omaan toimintaa, ja se tavallaan vahvistaa jokaisen yksilön touhua, Saha summaa. 

Nyt Sahalla on saumat toiseen arvokisamitaliin reilun kahden kuukauden sisällä.  

– Realiteetti on se, että kaikki kaverit ovat niin kovia, että voin hävitä vaikka ensimmäisen matsin, mutta realistista on myös se, että lähden täältä mitali kaulassa. Se on turha tavoitella mitään muuta silloin, Saha linjaa.  

Lue myös:

    Uusimmat