Koulutus luo pohjaa perustalle, pysyville rakenteille, kulttuurin muodostumiselle. Nämä ovat kolme osa-aluetta, joita elektronisen urheilun maailmassa, myös Suomessa, monin paikoin kaivataan.
MTV Uutiset kertoo laajasti e-urheilun tilasta. Katso toimittaja Christian Bergin muut jutut aiheesta:
|
E-urheilu on kautta nuoren historiansa profiloitunut vahvasti itseoppineisuuden tyyssijaksi. Omalla sohvalla, autotallissa tai vastaavassa sopukassa on hiottu huippuunsa niin bisneksen kuin pelaamisen salat ja taidot.
Pelaajan toiveena on, että jonain päivänä joku taho koputtaa ovelle, tarjoaa ammattilaissopimusta ja näin onnekas ”räjäyttää pankin”.
Bisnesihminen kokoaa jonkin muotoisen häkkyrän yrittäen pyörittää sitä yrityksenä, myyden jotain ja tehden yksin tai pikkuporukassa omassa nurkassa omaa juttua.
0:48
Itseoppineisuus ja koulutus paiskannevat kättä
Ajat ovat muuttumassa ja paikoitellen jo muuttuneet. E-urheilussa onkin useamman vuoden ollut mahdollisuus opiskella alaa niin liiketalouden kuin pelaamisen saralla.
Ainoana Suomessa pelaajan opintoja kouluttaa AhlmanEdu. Tähän asti kyseessä on ollut vuoden kestävä aikuisopiskelu, mutta muutoksen tuulia on piakkoin luvassa.
0:15
Ideana on valmistaa opiskelijat e-urheilun ammattilaiselämään ja antaa heille mahdollisuus keskittyä vuodeksi pelaamiseen - täysillä.
Päätoimisina kouluttajina tietoa opiskelijoille ammentavat Suomen ainoat kaksi valmentajan erikoisammattitutkinnon e-urheilussa suorittanutta eli Toni ”toNppa” Luhtapuro ja Niklas ”Nihvu” Hirvelä.
0:27
Sassi on yksi koulutuksen kruununjalokivistä
Yksi helmi entisistä opiskelijoista on Santeri ”BONECOLD” Sassi, joka AhlmanEdussa opiskelleessaan voitti Valorantin kaikkien aikojen ensimmäisen maailmanmestaruuden.
Nykyisin hän pelaa ranskalaisen Vitalityn pelinjohtajana. Hän muistelee opiskeluaikojaan lämmöllä.
0:55
Rinnakkaiselo itseoppineisuuden ja koulutuksen kesken lienee e-urheilun tulevaisuus. Raakaa supertalenttia varttuu jatkossakin mitä kummallisissa kolkissa, mutta koulutus voi ainakin jossain määrin tasoittaa koulutuspolun valitsevien tulevien ammattilaisten tietä etteivät parrasvalot kävisi liian kirkkaiksi.
0:35
Hyville pelaajille soisi myös kotimaassa mahdollisuuden pelata mahdollisimman toimivassa organisaatiossa.
Tällä erää tuon kriteerin täyttävät suomalaisista ainoastaan ENCE ja Havu Gaming, joista ensin mainittu operoi myös kansainvälisesti huipulla niin peli- kuin bisnespuolella.
Muita yrittäjiä on toki ollut ja mennyt. Jotta ekosysteemi laajenisi ja olisi elinvoimainen tarvitaan uusia, osaavia, intohimoisia, alaan uskovia, rohkeita yrittäjiä.
Tätä väkeä, ammattitaitoista sellaista e-urheilukenttä huutaa.
Katso myös:
2:16
2:24
1:43
3:08