Suurkaupunkien lapset alttiita sairastumaan astmaan

6:53img
Katso myös: Katupölykausi jyllää keväisin aina pahimmillaan. Mikä avuksi, kun silmät vuotavat ja nokka on tukossa?
Julkaistu 25.01.2022 15:55

UUTISPALVELU DUODECIM - MTV LIFESTYLE

Varsinkin suurkaupunkien lapset ovat alttiita sairastumaan astmaan, tuore tutkimus osoittaa.

Vuosittain mahdollisesti jopa 2 miljoonaa lasta sairastuu astmaan liikenteen ja teollisuuden päästöjen takia. Etenkin suurkaupunkien lapset ovat alttiita sairastumaan, tuore tutkimus osoittaa.

Lue myös: Kolme yleisintä koronaoiretta lapsilla – brittitutkija varoittaa yhtenäisen oirekuvan harhasta

1,85 miljoonaa astmaa vuodessa

Tutkimuksessa tarkasteltiin typpidioksidin ja astman yhteyksiä 13 000 kaupungissa eri puolilla maailmaa. Suomessa ilman typpidioksidi on pääosin peräisin teollisuudesta ja energiantuotannosta ja kaupungeissa myös autoliikenteestä.

Kun tutkijat yhdistivät tiedot typpidioksidipitoisuuksista ja vuosina 2000–2019 todetuista lasten astmoista, typpidioksidin arvioitiin aiheuttaneen 1,85 miljoonaa astmaa vuodessa.

Näistä kaksi kolmannesta todettiin suurissa kaupungeissa ja urbaaneilla alueilla.

Aiemmassa selvityksessä suuret typpidioksidipitoisuudet yhdistettiin 13 prosenttiin ja tiheimmin asutetuilla seuduilla 50 prosenttiin lasten astmoista.

Lue myös: Altistaako astma vakavalle koronalle? Uusi tutkimus keuhkosairaiden sairastumisriskistä

Ilmanlaatu on viime vuosina parantunut monissa Yhdysvaltojen ja Euroopan kaupungeissa, mikä näkyy myös lasten astmojen vähentymisenä. Typpidioksidipitoisuudet ovat sen sijaan suurentuneet muun muassa eteläisessä Aasiassa, Keski-Idässä ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Tulokset vahvistavat näyttöä

Tulokset vahvistavat näyttöä ilmansaasteiden ja lasten astman yhteyksistä. Ne osoittavat myös, että vähentämällä autoliikenteen ja teollisuuden typpidioksidipäästöjä lasten astmoja voidaan vähentää. Myös hengitysilman PM2,5-pienhiukkaset on yhdistetty lasten astmaoireisiin.

Astma on pitkäaikainen keuhkosairaus, johon kuuluvat keuhkoputkiston limakalvotulehdus ja siihen liittyvä keuhkoputkien lisääntynyt supistumisherkkyys. Tavallisia oireita ovat yskä, limaneritys, hengenahdistus ja hengityksen vinkuminen.

Astmaa sairastaa noin 6–10 prosenttia lapsista ja yhtä monella on välillä astmaan viittaavia oireita. Oireet alkavat yleensä leikki- tai kouluiässä, mutta melko usein ne vähentyvät tai loppuvat kokonaan murrosiässä. Osalle oireet kuitenkin jäävät pysyviksi.

Tutkimus julkaistiin Lancet Planetary Health -lehdessä.

Lue myös: "Kuivan suun seuraukset voivat olla vakavat" – näin tärkeä rooli syljelläsi on

Lue myös: Heikentävätkö korona-ajan eristäytyminen ja ylihygienia vastustuskykyä? Asiantuntijoilta yksimielinen vastaus

Katso myös: Sydänsairaus voidaan sekoittaa astmaan tai närästykseen – varo hiipivää oiretta!

17:00img

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Copyright Duodecim 2022. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Tuoreimmat aiheesta

Astma