Suuryritykset käyvät ennätyksellisen kovaa taistoa erikoisosaajista, selviää OP:n tutkimuksesta – tällaisia vaikutuksia osaajapulalla on

5:57img
Osaajapula paisuu kuin pullataikina – tässä syitä ja ratkaisuja krooniseen ongelmaan
Julkaistu 15.12.2022 08:05

MTV UUTISET – STT

OP:n mukaan suuryritysten työllistävä vaikutus on heikentynyt kolmena peräkkäisenä vuonna.

Suuryritysten kilpailu erikoisosaajista on ennätyksellisen kiivasta, selviää OP:n suuryritystutkimuksesta. 98 prosenttia tutkimukseen vastanneista suuryrityksistä kertoo kokevansa toimialallaan kovaa kilpailua osaajista.

Katso yllä olevalta videolta: Osaajapula paisuu kuin pullataikina – tässä syitä ja ratkaisuja krooniseen ongelmaan

OP:n mukaan osaajakilpailua kokevien osuus on noussut vuodessa 12 prosenttiyksiköllä ja kahden vuoden takaisesta 20 prosenttiyksiköllä.

Vastaajat sanovat tekijäpulan voivan muodostua esteeksi kasvusuunnitelmille, ja useampi kuin joka toinen suuryritys sanoo osaajakilpailun uhkaavan yrityksen toimintaa.

Osaajapula arvioidaan yrityksen toiseksi suurimmaksi haavoittuvuudeksi. Ohi menee vain inflaation kiihtyminen, ja pienempinä haavoittuvuuksina pidetään esimerkiksi toimitusketjuongelmia ja energian saatavuusvaikeuksia.

Päinvastaisiakin näkemyksiä on: vajaa kolmannes vastaavista pitää taistelua hyvistä tekijöistä uhan sijaan mahdollisuutena.

Lue myös: MTV väänsi rautalangasta: Minne työvoima on kadonnut, vaikka työllisyys on korkealla? Tästä syystä Suomessa on huutava osaajapula

Juttu jatkuu videon jälkeen.

2:29img

Palkka ei ole työnhakijalle määräänsä suurempi porkkana – tällaiset kannustimet houkuttelevat osaajia

Osassa yrityksistä jopa lykätty investointeja

OP-yrityspankin toimitusjohtaja Katja Keitaanniemi sanoo tiedotteessa, että osaajapulassa on isoja eroja toimialojen välillä. Esimerkiksi palvelualoilla on vajetta tekijöistä, ja tietoliikennealalla kiihtyy puute erikoisosaajista.

– Osassa pk-yrityksistä investointeja on jouduttu lykkäämään osaajapulan vuoksi, hän kertoo.

Tutkimukseen vastanneiden suuryritysten arviot henkilöstökehittämisen investoinneista miltei puolittuivat viime vuodesta. Tutkimuksesta selviää, että tekijäpulaa ratkotaan aiempaa enemmän rekrytoimalla ulkopuolisia osaajia sen sijaan, että omaa henkilöstöä kehitettäisiin.

Lue myös: Osaajapula vaivaa Suomea – asiantuntija neuvoo, miten yrityksen kannattaa brändätä itsensä menestyäkseen taloudellisesti

Lue myös: Tiedätkö mikä on 70–20–10-malli? Näin osaajapula näkyy rakennusalalla

Keitaanniemen mukaan yritysten on tulevaisuudessa mietittävä entistä enemmän työntekijöiden pitämisen ja sitouttamisen keinoja.

OP kertoo, että suuryritysten työllistävä vaikutus on heikentynyt kolmena peräkkäisenä vuonna. Samoin henkilöstömäärän ennakoitu kasvu on laskenut edellisvuoden arvioista.

OP:n vuosittaiseen suuryritysten tilannetta kartoittavaan tutkimukseen vastasi tänä syksynä 199 henkilöä 139 suomalaisesta tai Suomessa toimivasta suuryrityksestä. Tutkimuksen kumppanina on NIBS-ajatushautomo.

Tutkimus julkaistaan kokonaisuudessaan tammikuussa.

Lue myös: After workeja ja virkistysmatkoja – tällaiset kannustimet houkuttelevat osaajia, eikä palkka ole määräänsä isompi porkkana

Tuoreimmat aiheesta

Yritykset ja brändit