Tähän Pihla Kaivo-ojan täytyy iskeä – olympiavastus tuttu suomalaisille

Suomalaisnyrkkeilijä Pihla Kaivo-oja hakee illalla paikkaa kahdeksan parhaan joukkoon Pariisin olympialaisten naisten 50 kilon sarjassa.

21-vuotias Kaivo-oja avasi sunnuntaina kisat hallitulla voitolla Sambian Margaret Tembosta. Seuraavaksi eteen tulee huomattavasti kovempi vastus, kun suomalaisen kanssa kehään nousee turnauksen kuudenneksi sijoitettu Yhdysvaltain Jennifer Lozano.

Ottelu on torstaina vuorossa noin klo 17 Suomen aikaa. Voittaja kohtaa puolivälierissä todennäköisesti Tokion hopeamitalistin, turkkilaisen Buse Naz Cakiroglun.

Lozano on suomalaisille varsin tuttu vastus. Hän piipahti vuoden 2023 keväällä myös Suomessa GeeBee-turnauksessa. Saman vuoden syksynä Lozano saavutti hopeaa Pan-Amerikan kisoissa.

– Emme ole ikinä otelleet hänen kanssaan, mutta sparrattu on useamman kerran. Olemme käyneet jenkeissä, ja olen tässä kerennyt kerran Pihlankin viemään sinne leirille. Ja myös Saksan-leirillä jenkit olivat mukana. Sielläkin hän sparrasi, valmentaja Maarit Teuronen kertoo Kaivo-ojan ja Lozanon historiasta.

Haastoi tiukasti maailman ykkösottelijan

Kaivo-ojan tavoin vasta 21-vuotias Lozano otteli viimeksi huhtikuussa, jolloin hän koki hajatuomioin tappion olympiarankingin ykkössijoitetulla, Kiinan Yu Wulle.

– Lyhyempi, vasenkätinen. Jenkkityyli – lyö hyvin, mutta jalat eivät välttämättä ole niin vikkelät, Teuronen kuvailee Lozanoa.

Kaivo-oja esiintyi hanakasti päälle käynyttä Margaret Temboa vastaan rauhallisen päättäväisesti. Parannettavaa toki jäi Teurosen mukaan paljon, mutta odotteleva tyyli oli lähinnä seurausta siitä, ettei sambialaisesta ollut juurikaan ennakkotietoa tarjolla.

Teuronen sanoo antaneensa suojatilleen ohjeeksi olla aktiivinen, mutta malttava.

– Jos sanoisin jotain, mitä pitää korjata tai petrata, niin asennon pitäminen ja jaloilla paremmin reagoiminen, Teuronen arvioi.

– Hän jäi turhaan lähelle vääntämään ja kääntämään. Ei paha. Hän on oppinut jo nekin tilanteet hoitamaan.

Lue myös:

    Uusimmat