Tähtikuski tyrmää MM-rallikauden ympärillä pyörivät väitteet

Elfyn Evansin valmistautuminen rallin MM-kauteen ei sujunut ihanteellisesti.

Evans loukkasi kylkiluitaan kaaduttuaan maastopyörällä kauden 2023 jälkeen. Loukkaantumisen takia walesilaisen kauteen valmistavia testejä jouduttiin siirtämään, mutta hän on nyt ajokunnossa.

Viime viikolla Evans kiidätti Toyota GR Yaris Rally1 -autoa ensin Suomessa ja pari päivää myöhemmin Ranskassa.

– Pahin on nyt takana ja fiilis autossa on hyvä. Se on tärkeää, Evans sanoo.

Evans taisteli viime vuonna maailmanmestaruudesta tallitoveriaan Kalle Rovanperää vastaan. Evansin kamppailu päättyi lopulta viimeistä edellisessä osakilpailussa, Keski-Euroopan MM-rallissa, jossa hän täräytti kilpurillaan päin latoa.

Tänä vuonna Evansilla on entistä paremmat saumat mestaruuteen, sillä Rovanperä ajaa vain osan kisoista. Kovimmat kilpakumppanit, Thierry Neuville ja Ott Tänak, löytyvät Hyundain leiristä.

– Saimme tehtyä hyvää edistystä kaudella 2023 ja selvitettyä ongelmat, joita meillä oli vuonna 2022. Se oli positiivinen juttu, Evans myöntää.

– Mutta tietenkään ei voi olla tyytyväinen, kun mestaruutta ei tullut. Sain silti kauden aikana kolme voittoa, mikä on suurin määrä minulle yhden kauden aikana. Se osoittaa, että olemme ainakin menossa oikeaan suuntaan.

Evans povaa kaudesta jälleen vaikeaa, vaikka osa huippukuskeista ajaa vain valikoiduissa kisoissa. Rovanperän lisäksi Sebastien Ogier, Esapekka Lappi, Andreas Mikkelsen ja Dani Sordo ovat osa-aikakuljettajia tänä vuonna.

Evans kiistää väitteet, joiden mukaan mestaruus olisi nyt helpommin otettavissa.

– MM-taisto on todella avoin, kuten se on ollut tähänkin saakka. Kuka tahansa huipputiimien kuljettajista voi menestyä ja päästä palkintokorokkeelle melkein joka rallissa.

– Vaikka pääluokassa ei ole niin paljon autoja kuin haluaisimme, kilpailu on silti kovaa. Edelleen on erittäin vaikeaa päättää kisaviikonloppua voitokkaasti, Evans huomauttaa.

Lue myös:

    Uusimmat