Tällainen on uusi m-rokkomuunnos

Ruotsissa on vahvistettu uuden variantin m-rokkorokkotapaus. Uuden muunnoksen arvioidaan olevan tappavampi kuin vanha muunnos. 

Kyse on ensimmäisestä m-rokon uuden muunnoksen tapauksesta, joka on diagnosoitu Afrikan mantereen ulkopuolella.

Sairastunut on oleskellut Afrikassa alueella, joka kärsii m-rokkorokkoepidemiasta.

– Henkilö on saanut sekä hoitoa että toimintaohjeita tämänhetkisten suositusten mukaan, Ruotsin kansanterveysviraston pääjohtaja Olivia Wigzell sanoo. 

Wigzellin mukaan tapaus ei vaikuta maan väestöön yleisellä tasolla.

Maailman terveysjärjestö WHO julisti eilen keskiviikkona m-rokon vuoksi maailmanlaajuisen terveyshätätilan. Se tarkoittaa sitä, että WHO voi ottaa käyttöön hätätoimia.

Tappavampi ja tarttuvampi

Afrikassa nyt leviävän m-rokon uuden variantin uskotaan olevan tarttuvampi ja tappavampi kuin aiempi muunnos, joka alkoi levitä vuonna 2022.

Uutta tautivarianttia havaittiin ensin Kongon alueella, mutta se on levinnyt sittemmin naapurimaihin Ruandaan, Burundiin, Keniaan ja Ugandaan.

M-rokon oireita ovat kuume, kova päänsärky, ihottuma ja imusolmukkeiden turpoaminen. 

Tauti leviää sairastuneista eläimistä ihmisiin, mutta voi tarttua myös ihmisestä toiseen, pääasiassa vain erittäin läheisessä kontaktisssa.

"Ei syytä erityiseen huoleen"

Mitä suomalaisten sitten olisi hyvä tietää apinarokosta? Pitääkö olla huolissaan?

Aiemman kehityslinjan II tapauksia todetaan yhä Euroopassa, ja riskiryhmien on tämänkin vuoksi hyvä hankkia rokote. Rokotteiden ajatellaan tämänhetkisen tiedon valossa tehoavan myös kehityslinjan I virukseen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Leif Lakomakertoo MTV Uutisille sähköpostitse.

– Erityisen huolissaan asiasta ei siis muutoin tarvitse juuri nyt olla.

Lue myös:

    Uusimmat