Tämä näky EM-katsomossa nostatti kohun – nyt puhuu kyseenalaisesti imitoitu Ruud Gullit

Ryhmä Hollannin kannattajia nostatti kohun, kun he maalasivat kasvonsa mustiksi EM-kisojen avausotteluun imitoidakseen maajoukkuelegenda Ruud Gullitia. Nyt Gullit on jakanut oman mielipiteensä tempauksesta.

Kolme hollantilaisfania joutui viikonvaihteessa ankaran kritiikin kohteeksi, kun he yrittivät jäljitellä Gullitin ulkonäköä sunnuntain Puola-ottelussa.

Kannattajat olivat maalanneet kasvonsa mustiksi ja pukeutuneet Gullitin ikonista hiustyyliä muistuttaviin rastoihin sekä viiksiin. Lisäksi heillä oli päällään Hollannin vanhat pelipaidat.

Kiistanalainen tempaus on jakanut mielipiteitä, mutta Gullit itse ei ollut näkemästään kauhuissaan.

– Itse asiassa tunnen itseni todella kunnioitetuksi, Gullit sanoi hollantilaisen De Telegraaf -lehden mukaan.

Yksi faneista myönsi virheensä

Kasvojen maalamista mustaksi pidetään nykyisin rasistisena ja loukkaavana.

Blackface-ilmiö on peräisin 1800-luvulta, ja se edustaa Yhdysvalloissa vanhaa ja nykyisin paheksuttua teatteriperinnettä, joka liittyi rasististen stereotyyppien korostamiseen.

Tuoreen kohun seurauksena yksi Gullitiksi pukeutuneista faneista, Bart van de Ven, onkin luvannut lopettaa asunsa käyttämisen.

– Ehkä tein virheen, tai se oli vain sokea piste minulle. Viimeinen asia, mitä haluan tehdä, on loukata ihmisiä, ja siksi olen päättänyt lopettaa, hän sanoi DutchNewsin mukaan. 

– Olen saanut paljon todella mukavia vastauksia, mutta on selvästi olemassa ryhmä, joka on eri mieltä. Minun on kunnioitettava ja kuunneltava sitä. En halua ihmisten muodostavan tietynlaista, epämiellyttävää mielleyhtymää esityksestäni.

Hollanti pelaa seuraavan EM-ottelunsa perjantaina. Vastassa on avausottelussaan Itävallan kukistanut Ranska.

Lue myös:

    Uusimmat