Autoliitto muistuttaa tiedotteessaan, että lämpötilan pudotessa renkaiden ilmanpaineet on syytä tarkistaa uudelleen.
Lämpötilan lasku vaikuttaa myös rengaspaineisiin. Mikäli renkaat on vaihdettu alle ja paineet säädetty ohjearvoihin lämpimässä hallissa, ovat ne jo pikkupakkasella alipaineiset.
Lämpötilan laskeminen alentaa renkaiden ilmanpainetta noin 0,1 baria jokaista kymmentä astetta kohden. Asia on syytä pitää mielessä talvipakkasilla, sillä paineet voivat muuttua myös matkan aikana, mikäli ajaa esimerkiksi Etelä-Suomen nollakelistä Lapin paukkupakkasiin.
– Yleisesti suositellaan, että talvirenkaisiin tulisi laittaa jo valmiiksi 0,2 baria enemmän painetta, mitä valmistaja suosittelee. Näin pyritään tasaamaan juuri lämpötilanvaihteluiden aiheuttamia muutoksia renkaan käyttäytymiseen, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen ohjeistaa tiedotteessa.
Lue myös: Ethän usko näihin rengaspainemyytteihin? Seuraukset voivat olla kohtalokkaat – "Aiheuttaa helposti harhaluulon"
Pienestä ylipaineesta ei ole haittaa renkaan toiminnalle, mutta alipainetta tulee välttää. Vajaapaineinen rengas vaikeuttaa auton hallintaa erityisesti ääritilanteissa, pidentää jarrutusmatkaa, lisää polttoaineenkulutusta 3–6 prosentilla, kuluu nopeammin ja myös hajoaa helpommin.
Keskikokoisen henkilöauton renkaan normaali ilmanpaine on rengasvalmistaja Kumhon mukaan noin 2,5 baria. Jos renkaan paine on alle 2,0 baria, tulee ilmaa ehdottomasti lisätä. Vesalainen puolestaan pitäisi alarajana valmistajan ilmoittamia ohjearvoja.
Autovalmistajan suosittelemat rengaspaineet löytyvät auton käyttöohjekirjasta sekä usein esimerkiksi kuljettajan ovenpielessä tai polttoaineluukun sisäpuolella olevasta tarrasta.
Tarkista paineet säännöllisesti
Kun rengaspaineet ovat kohdillaan ja keskenään oikeassa suhteessa, rengas ohjautuu tarkasti ja on mukava sekä turvallinen ajaa.
Rengaspaineet tuleekin tarkistaa säntillisesti; Autoliiton mukaan mieluiten noin kerran kuukaudessa. Tarkistus on syytä tehdä myös silloin, kun auton kuormaus muuttuu olennaisesti.
Vesalainen suosittelee tekemään tarkistuksen lähihuoltamolla, joka on enintään kolmen kilometrin ajomatkan päässä ja saavutettavissa taajamanopeutta ajaen.
– Näin kotoa lähtiessä kylmä rengas ei vielä ehdi lämmetä liikaa ja paineet saadaan säädettyä varmemmin oikeiksi, Vesalainen ohjeistaa ja muistuttaa tarkistamaan paineet aina kylmistä renkaista.
Anturit helpottavat seuraamista
Uudemmissa autoissa kuljettajan apuna on rengaspaineen valvontajärjestelmä, joka hälyttää, kun paine renkaassa laskee. Mikäli saat ilmoituksen rengaspaineiden laskusta, tulee paineet tarkistaa heti.
Mikäli ilmoitus paineiden laskusta tapahtuu ajaessa, tulee auto ohjata tien sivuun ja paineet tarkistaa silmämääräisesti. Tämän jälkeen ne kannattaa vielä mitata lähimmällä huoltoasemalla.
Lue myös: Tee tämä toimenpide, jos auton kyydissä on tavallista enemmän ihmisiä ja tavaraa – auttaa säästämään rahaa
Lähteet: Autoliitto, Kumho