Pandatalo sulkeutuu huomenna: Näin Ähtärin pandat matkaavat Kiinaan

0:36img
Ähtärin pandoja kuvattiin sunnuntaina kuin viimeistä päivää. Katso tunnelmia paikalta.
Julkaistu 20.10.2024 16:29

MTV UUTISET – STT

Maanantaina on yleisön viimeinen päivä jättää Lumille ja Pyrylle hyvästit.

Ähtärin eläinpuiston jättiläispandojen kuljetuslaatikoita on alettu rakentaa Kiinaan lähtöä varten. Maanantain jälkeen pandat siirretään karanteeniin, jossa ne viettävät vähintään 30 päivää.

– Täällä meidän päässä totutamme pandat ensin kuljetuslaatikoihin, jossa ne lentokoneella sitten lentävät Kiinaan. Siellä päässä ne ovat karanteenissa vielä toiset 30 päivää ennen kuin ne menevät sitten lopulliseen paikkaansa, Ähtärin eläinpuiston intendentti Marko Haapakoski kertoi sunnuntaina.

Lue myös: Ähtäri menettää suurimman vetonaulansa – jälkipuinti alkoi: "Osa on myös helpottunut"

Haapakosken mukaan yleisöä on vieraillut eläinpuistossa pandojen jäähyväisviikolla mukavasti. Lauantaina puistossa vieraili arviolta yhteensä 3 500 ihmistä.

– Meillä oli tällainen yöseikkailu, jossa oli kyllä tosi kivasti porukkaa, ja tunnelma siellä oli hyvä. Sitä oli ihan tosi kiva seurata itsekin.

Pandat Lumi ja Pyry ovat olleet Ähtärin eläinpuistossa vuodesta 2018. Eläinpuisto kertoi syyskuussa pandojen ennenaikaisesta palautuksesta ja suojeluohjelman päättämisestä suunniteltua aikaisemmin talousvaikeuksien vuoksi. Pandojen vuokrasopimus Ähtäriin oli alun perin 15 vuotta.

Pandatalo on viimeistä päivää auki yleisölle maanantaina. Alkujaan viimeisen päivän piti olla sunnuntaina, mutta aukioloa päätettiin pidentää vielä päivällä.

1:30img

Miljoonavoitosta palautukseen – katso kooste pandojen ajasta Suomessa.

Lue myös: Pandojen palautus Kiinaan huima operaatio

Ei nukutusta

Kun kuljetuslaatikot ovat valmiit, pandoja aletaan valmistella matkalle Kiinan.

– Kuljetusprosessia varten kuljetuslaatikot tuodaan jo hyvissä ajoin tänne, ja tarkoitus on ruveta kouluttamaan ja totuttamaan pandoja siten, että ne osaavat mennä laatikoihin niin, ettei niitä tarvitse nukuttaa.

Ilman nukuttamista pandojen siirto on Haapakosken mukaan eläimille huomattavasti helpompaa ja stressittömämpää, kun pandat saadaan tottumaan laatikoihin jo niiden ollessa Suomessa.

Lue myös: Ähtärin pandojen sijoituspaikka Kiinassa vielä epävarma – eläimet kuljetetaan lentokentälle rekoilla

Lentoa varten kuljetuslaatikoihin pakataan mukaan ruokaa ja tarvittavat eläinlääkintävälineet.

– Mutta ruoka ja vesihän ovat tärkeimmät. Tarkoituksena on, että pandat matkustavat samalla lailla kuin ne tulivatkin tänne. Eli ne ovat hereillä siellä laatikossa ja syövät ja nukkuvat ihan niin kuin täällä tarhassakin tekevät.

2:12img

Kiinasta Suomeen tulevat pandat odottivat tammikuussa 2018 Chengdun lentokentällä Sichuanissa kuljetusta kohti Suomea. Antonov 76 -rahtikone lähti matkaan puoliltaöin Suomen aikaa.

Lue myös: Pandat takoivat hurjaa tulosta, kunnes tapahtui dramaattinen käänne – ähtäriläisten yksi suuri toive jäi haaveeksi

Sijoituspaikka yhä auki

Pandat lentävät aluksi erillisiin karanteenitiloihin Kiinassa. Sen jälkeen pandat on tarkoitus sijoittaa Ähtärin kumppanina Kiinassa toimivan jättiläispandojen suojelu- ja tutkimuskeskuksen tiloihin. Vielä ei kuitenkaan ole Haapakosken mukaan tarkkaan tiedossa, mikä lopullinen sijoituspaikka on. Myöskään pandojen tulevaa lentoreittiä ei ole vielä vahvistettu.

Pandoja ei siis välttämättä sijoiteta samaan paikkaan kuin missä ne ovat aikaisemmin olleet. Tällä ei Haapakosken mukaan ole pandojen kannalta suurta merkitystä.

– Eivät pandat varmaan tunnista sitä sen kummemmin. Tunnistavat varmaan, että ovat uudessa paikassa, kun valorytmit ja muut ovat erilaiset. Kuitenkin ne ovat siellä sen verran samoilla leveysasteilla kuin mistä ne ovat lähteneet, niin eivät varmaan sitä tunnista.

Auki on vielä myös se, mitä pandojen tilalle Ähtärissä tehdään niiden lähdön jälkeen.

– Monennäköisiä suunnitelmiahan on, mutta ei ole vielä mitään varmaa. Tarkoitus on, että tehdään nyt lähiaikoina siitä päätöksiä, Haapakoski sanoo.

2:05img

Pandojen palauttaminen Kiinaan on iso päätös Ähtärille.

Lue myös: MTV:n Petri Saraste matkusti pandojen kanssa Suomeen venäläisessä rahtikoneessa – juhlahumu Ähtärissä ja Kiinassa oli vertaansa vailla

Näin Lumi ja Pyry valloittivat Suomen – katso kooste 10 vuoden ajalta

Tuoreimmat aiheesta

Ähtärin pandat