Nagieb Khaja toimii Tanskan TV2 -televisiokanavan sotakirjeenvaihtajana, ja hän on viime vuosina seurannut Afganistanin, Syyrian ja Gazan kriisejä lähietäisyydeltä. Nyt hän kulkee Kabulin kaduilla Taleban-joukkojen mukana.
Kööpenhaminassa syntyneen ja kasvaneen Khajan isä on kotoisin Afganistanista, ja hän tuntee isänsä kotimaan historian hyvin.
Khajalla on hyvät yhteydet Talebaniin, ja viimeisten päivien aikana hän on kiertänyt Kabulissa Taleban-joukkojen mukana.
Järjestön johtajat ovat viime päivinä korostaneet, etteivät he tue afganistanilaisten poistumista maasta. Khajan mukaan tämä ei välttämättä tarkoita sitä, ettei afganistanilaisten olisi mahdollista sitä tehdä.
– Kyseessä on melko monitulkintainen kommentti. Se voidaan myös tulkita siten, etteivät he halua ihmisten pakenevan, hän kommentoi CNN:n haastattelussa.
Lue myös: Taleban julkaisi propagandakuvia omista Badri 313 -erikoisjoukoistaan
Yhdysvaltojen vetäytymisen takaraja lähestyy
Takaraja Yhdysvaltojen vetäytymiselle maasta lähestyy, sillä Talebanin kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Yhdysvaltojen tulee päättää kaikki toiminta Afganistanissa 31. elokuuta mennessä.
Taleban on varoittanut Yhdysvaltoja siitä, että takarajan ylittämisellä tulee olemaan seurauksia. Khajan mukaan Talebanin johdossa on erimielisyyksiä, jotka voivat pahimmillaan johtaa uusiin konflikteihin.
– Kyseessä on monikasvoinen järjestö. Järjestössä on ihmisiä, jotka haluavat elää kansainvälistä elämää, tavata poliittisia johtajia sekä ihmisiä, jolla on eriäviä poliittisia näkemyksiä, Dohassa ja muissa maissa.
Khajan mukaan nämä ihmiset istuvat samoissa neuvottelupöydissä naisten kanssa ja ovat valmiita kuuntelemaan heitä.
– Toisessa ääripäässä ovat ihmiset, jotka elävät tutkan alla Afganistanissa ja Pakistanissa, ja he eivät ole näkemyksissään yhtä joustavia kuin ne henkilöt, joita olemme kohdanneet medioissa.
– Nämä henkilöt eivät ole huolissaan huonoista väleistä Yhdysvaltoihin. He ovat tottuneet taistelemaan ja näkemään ystäviensä kuolevan, eikä taistelujen jatkaminen ole heille ongelma nytkään.
Lue myös: MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Afganistanin tilanteesta: Kärjistynyt tilanne kasvattaa paineita naapurimaissa
Talebanin sisällä erimielisyyksiä
Khajan mukaan järjestössä on selviä sisäisiä erimielisyyksiä. Talebanin vapaamielisemmät jäsenet ovat huolissaan siitä, että vuosien työ kansainvälisen tunnustuksen saamiseksi valuisi hukkaan.
– Etelä-Afganistanista kotoisin olevat ihmiset edustavat arvoiltaan enemmän 90-luvun Talebania, kun taas idästä kotoisin olevat jäsenet edustavat hieman vapaampia arvoja.
Khaja pääsi hiljattain todistamaan Talebanin kaksijakoisuuden lähietäisyydeltä.
– Vierailin pari päivää sitten yliopistolla, sillä koulujen oli tarkoitus alkaa silloin. Kysyin paikalla olevalta sotilaalta siitä olisiko naisten mahdollista päästä yliopistoon, johon hän vastasi kielteisesti. Hän oli selvästi kotoisin etelästä, Kandaharista.
– Kerroin tapauksesta myöhemmin Logarista kotoisin oleville sotilaille, ja he olivat tilanteesta raivoissaan. Heidän mukaansa oikeus työntekoon ja opintoihin on osa islamia.
Kaikki eivät noudata annettuja käskyjä
CNN:n tietojen mukaan Taleban tuomitsi taannoin amerikkalaisjoukkoja avustaneen tulkin veljen kuolemaan, sillä hänen katsottiin auttaneen Yhdysvaltoja pitämään veljensä turvassa. Tiedot ovat ristiriidassa aiempien väitteiden kanssa, joiden mukaan ketään ei vahingoitettaisi, ja että Taleban olisi armahtamassa ulkomaisia joukkoja avustaneet ihmiset.
Khaja väittää, että Talebanin johto on antanut selvän käskyn siitä, ettei ketään tulisi tappaa. Hän ei kuitenkaan kertomansa mukaan pysty ennustamaan miten käskyä tullaan pitkässä juoksussa noudattamaan.
– On olemassa alemman tason johtajia, jotka eivät noudata annettuja käskyjä ja tekevät oman mielensä mukaan. Nähtäväksi jää myös se, pysyykö johdon nykyinen linja muuttumattomana, sillä Taleban on aiemminkin vetänyt takaisin annettuja lupauksia.