Tällainen on uusi 20 poliitikon koordinaatioryhmä – Nato-hakemus vaatisi aloitteen presidentiltä ja hallitukselta, sanoo Matti Vanhanen

Uusi koordinaatioryhmä voi välittää presidentille ja hallitukselle tietoa eduskuntapuolueiden Nato-keskusteluista, kertoo puhemies Matti Vanhanen (kesk.).

Hallitus on antamassa lähitulevaisuudessa eduskuntaan selonteon, joka koskee Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja mahdollista Nato-jäsenyyden hakemista.

Eduskuntaan on nyt perustettu uusi koordinaatioryhmä, jonka tarkoitus on varmistaa tiedonkulku eri puolueiden välillä selonteon käsittelyn aikana.

Käytännössä eduskuntaryhmät haluavat pysyä kartalla toistensa sisäisistä Nato- ja turvallisuuskeskusteluista.

Toisaalta ryhmä voi myös välittää eduskunnan Nato-mielialoja tasavallan presidentti Sauli Niinistölle ja hallituksen avainministereille, kuten ulkoministeri Pekka Haavistolle (vihr.) ja puolustusministeri Antti Kaikkoselle (kesk).

"Perustuslain järjestys on selvä"

Puhemies Vanhaselta kysyttiin tiedotustilaisuudessa useaan otteeseen eri sanankääntein, voisiko ryhmä ilmaista eduskunnan virallisen Nato-kannan, jos Suomi haluaisi mahdollisesti hakea jäsenyyttä kiireellisesti.

Vanhanen korosti mahdollisen Nato-jäsenyyshakemuksen tai muun turvallisuuspoliittinen ratkaisun vaativan aloitteen presidentiltä tai hallitukselta.

– Tämän työryhmän toimeksiantoon ei sisälly se, että tämä valmistelisi jonkun kannanoton. Tehtävä on varmistaa ajantasaisen ja yhtäläisen tiedon välittyminen kaikille, Vanhanen sanoi.

– Jos mennään selkeisiin muutoksiin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjassa tai puolustusratkaisun osalta, se vaatii aloitteen tasavallan presidentiltä ja valtioneuvostolta. Perustuslain järjestys on tässä selvä.

Uusi koordinaatioryhmä ei siis olisi Nato-asiassa itse aloitteellinen.

Tarkoitus on ennemmin se, että eduskuntaryhmät voivat välittää muille valtioelimille "epävirallisia signaaleja" sekä pitää toisiaan luottamuksellisesti ajan tasalla omien kansanedustajiensa näkemyksistä.

– Se auttaa varmasti kaikkia hahmottamaan, missä vaiheessa kantaa mahdollisesti otetaan. En halua juosta asioiden edelle tässä suhteessa, antaa työryhmän työskennellä.

Ryhmään kuuluu 20 puoluejohtajaa ja puhemiestä

Koordinaatioryhmän toimikausi on selonteon käsittelyaika. Täysin mahdotonta ei ole, että presidentti ja hallitus päättäisivät toimia asiassa jo ennen käsittelyn päättymistä.

– Se, että selonteon käsittely on kesken, ei estä, etteivätkö presidentti ja valtioneuvosto voisi tehdä eduskunnalle uusia konkreettisia ehdotuksia, Vanhanen totesi.

Dialogi Ruotsin suuntaan on eduskunnan osalta pitkälti puolueiden varassa. Kokoomus pitänee yhteyttä Ruotsin kokoomukseen, SDP ruotsalaisiin sosiaalidemokraatteihin ja niin edespäin.

Ryhmään kuuluvat puhemies Vanhanen, varapuhemiehet Antti Rinne (sd.) ja Juho Eerola (ps.), puheenjohtajat ja eduskuntaryhmän puheenjohtajat SDP:stä, perussuomalaisista, kokoomuksesta, keskustasta, vihreistä, vasemmistoliitosta, RKP:stä ja kristillisdemokraateista puheenjohtajat sekä Liike Nytin puheenjohtaja.

Kokousrytmiä ei ole vielä päätetty, mutta mahdollisesti kokouksia voisi olla kerran viikossa.

Lue myös:

    Uusimmat