Rallin MM-sarjaan on väläytelty jo ensi kaudeksi merkittäviäkin muutoksia kilpailutapahtumien rakenteeseen, mutta ainakin yksi huhuissa esillä ollut uudistus ollaan Autosportin tietojen mukaan kuoppaamassa.
LUE MYÖS: Toyotalla on tulevalle MM-rallikaudelle jo yksi ässä hihassa – kakkosprojekti poiki ahaa-elämyksen tehtaalla
Syyskuussa uutisoitiin, että vuosituhannen alusta osana MM-sarjaa ollut keskitetty huolto saattaisin hylätä jo ensi kaudeksi, kun MM-sarjan kaupalliset oikeudet omistavan WRC Promoterin tapahtumajohtaja Simon Larkin sanoi Dirtfish-sivustolla, että päättävissä pöydässä ollaan valmiita isoihinkin muutoksiin.
Tällä tietoa keskitetyistä huoltoalueista ei kuitenkaan olla luopumassa kokonaan, mutta etärenkaanvaihtopisteitä ollaan lisäämässä.
Näissä renkaanvaihtopisteissä on aikaa 15 minuuttia, joiden kuluessa autokunta ja kaksi tallin jäsentä saavat myös korjata autoa – mutta vain niillä välineillä ja osilla, mitä autossa on kuljetettu mukana.
– Etärenkaanvaihto tulee (ensi kaudella) olemaan nykyistä suuremmassa roolissa, koska jotta voimme ajaa haluamamme kilometrimäärän saatavilla olevassa ajassa, tarvitsemme sitä nykyistä enemmän, FIAn rallipomo Andrew Wheatley sanoi Autosportille.
Keskitetty huolto lisää tunnetusti siirtymäkilometrien määrää ja venyttää kisapäiviä tarpeettoman pitkiksi, mihin kuljettajat ovat useaan otteeseen ilmaisseet tyytymättömyyttään.
Ääriesimerkki nähtiin lokakuun lopulla ajetussa Keski-Euroopan MM-rallissa, jossa huolto oli Saksan Passaussa, mutta kilpaa ajettiin myös Tshekin ja Itävallan puolella. Torstaina Passausta ajettiin lähtöjuhlallisuuksiin Prahaan ja sieltä edelleen kahden lyhyen erikoiskokeen kautta takaisin Saksaan. Pikataivalkilometrejä tällä lenkillä tuli yhtensä 11,47, mutta siirtymää oli hiukan enemmän.
– Tässä on nyt ajettu siirtymiä sellaiset 700 kilometriä tai jotain vastaavaa, niin kyllä siinä rupeaa vähän kyseenalaistamaan omaa mielenterveyttäänkin, onko tämä nyt ihan järkevää, Kalle Rovanperän kartanlukija Jonne Halttunen veisteli MTV Urheilulle pari viikkoa sitten kieli poskessa.
Etärenkaanvaihtojen lisäämisen ohella kisojen minimipituus ollaan Autosportin mukaan laskemassa 300 ek-kilometristä 250 ek-kilometriin. Tarkoitus on myös uudistaa sunnuntain kisapäivän rakennetta ja mahdollisesti myös pistejärjestelmää, joka on pysynyt kuljettajien MM-sarjassa muuttumattomana vuodesta 2017 lähtien.
LUE MYÖS: Näkökulma: Kalle Rovanperän säkenöinti sokaisee todellisuudelta – MM-rallien ratkaisuhetkiin kätkeytyy kiusallinen ristiriita
– On muutamia ongelmia, jotka pyrimme ratkaisemaan. Ensimmäinen liittyy siihen, miten voimme optimoida kilpailuformaatin saadaksemme kokemuksesta parhaan mahdollisen kaikille osakkaille. Yritämme saada kaikille vähän enemän vaarantamatta tapahtumakonseptia, Wheatley sanoi.
Muutosehdotuksista keskustellaan 6. joulukuuta, kun FIAn ylin päättävä elin, Maailman moottoriurheiluneuvosto kokoontuu.